Eurooppavaalit 2009 ovat näillä näkymin tuomassa suurimman muutoksen meppipaikkojen puoluejakaumaan sitten Suomen EU-jäsenyyden alkamisen vuonna 1995.

Keskustalle, Rkp:lle ja Vasemmistoliitolle on eurovaaleista tulossa tappiovaalit, kun ennakkolaskelmien oletuksina käytetään nykyisiä kannatustasoja ja otetaan huomioon perussuomalaisten ja kristillisdemokraattien solmima vaaliliitto.

Uuden Suomen ennakkolaskelma eurovaaleista osoittaa ennen kaikkea Perusuomalaiset–Kristillisdemokraatit -vaaliliiton vaikutuksen: kun puolueiden kannatukset lasketaan yhteen ja meppipaikat jaetaan oletuksina käytettyjen kannatuslukujen mukaisesti d´Hondtin menetelmällä, tuloksena on vaaliliitolle 1-2 meppipaikkaa.

Vaikka laskelma sisältää useita tärkeitä oletuksia, joihin tulee muutoksia seuraavan yli kolmen kuukauden aikana ennen vaalipäivää 7. kesäkuuta, nousee kristillisten ja Perussuomalaisten vaaliliiton vaikutus kaikissa vaihtoehdoissa eurovaalien tärkeimmäksi tulokseksi. Se näyttää varmistavan vaaliliiton ja kokoomuksen voiton eurovaaleissa ja osoittaa SDP:tä lukuun ottamatta muille tappiota.

Eurovaalien ennakkolaskelma tietää hikisiä hetkiä erityisesti keskustan puoluejohdolle, jonka pitäisi pyrkiä estämään pahin vaihtoehto eli se, jossa puolueen meppien määrä putoaa nykyisestä neljästä kahteen.

Keskustavaikuttajat arvioivat Uudelle Suomelle, että eurovaalien ennakko-odotukset voivat suorastaan pakottaa myös puoluesihteeri Jarmo Korhosen itsensä lähtemään ehdokkaaksi.

Vaalilaskelma kertoo sinänsä mahdollisilla oletuksilla keskustalle karua kieltä siitä, että se menettäisi yhden tai kaksi paikkaa eurovaaleissa. Tällä hetkellä on liikaa olettaa, että keskustan kannatus kohoaisi eurovaaleissa kokoomuksen tasolle, ja että se säilyttäisi nykyiset neljä paikkaansa.

Ennakkolaskelma kertoo PerSu-KD-vaaliliiton solmimisen jälkeen selvästi myös sen, että keskusta olisi tehnyt virheratkaisun siinä, kun keskustameppi Anneli Jäätteenmäen ehdotus vaaliliitosta RKP:n kanssa ei puolueelle kelvannut. Vaaliliitto olisi todennäköisesti varmistanut keskustalle kolmannen meppipaikan, joka ei enää olekaan puolueelle mitenkään kirkossa varmaksi kuulutettu.

PerSu-KD-Vaaliliitto merkitsee näillä näkymin sitä, että RKP ja Vasemmistoliitto jäävät ilman niillä nykyisin olevaa meppipaikkaa.

Kokoomus ottaisi eurovaaleista nykyiset neljä paikkaa tai jos kuntavaalien kaltainen äänivyöry toistuu, kokoomus voi napata viidennenkin paikan

Vihreät uusisivat nykyisen meppipaikan ja olisivat kiinni myös toisessa europarlamenttipaikassa.

SDP näyttäisi yltävän nykykannatuksella melko turvallisesti nykyiseen kolmeen paikkaan Euroopan parlamentissa.

Eurovaalit ovat poliittiset henkilövaalit, joissa ehdokasasettelulla on iso merkitys vaalitulokseen.

Kun kokoomus julkistaa torstaina viisi uutta ehdokastaan, puolueet ovat asettaneet reilut 80 eurovaaliehdokasta. Listoille ei enää odoteta raskaan sarjan poliitikkoja lukuun ottamatta kansanedustaja Ilkka Kanervaa kokoomuksessa, puoluesihteeri Jarmo Korhosta keskustassa ja KD:n puheenjohtaja Päivi Räsästä.

Puolueiden ehdokaslistat tukevat vaalimatematiikkaa.

KD-PerSu-vaaliliitto näyttäisi saavan riittävän vahvat kärkiehdokkaat varmistelemaan vaaliliiton ennakoiman vaalituloksen. KD:n nykyinen ykkösehdokas on entinen huippukävelijä, puoluesihteeri Sari Essayah. Perussuomalaisten kärkiehdokas on kansanedustaja Pertti "Veltto" Virtanen. Räsäsen lähteminen heidän rinnalleen ehdolle todennäköisesti varmistaisi vaaliliiton vaalivoiton.

Kokoomuksessa ei voida kuin myhäillä kristillisdemokraattien mepin tai kahden mepin eurovaalivoitosta. Kuten Räsänen vahvistaa Uudelle Suomelle suomalainen kristillismeppi menee istumaan europarlamentissa Euroopan kansanpuolueen eli kokoomuksen EPP-ryhmään. Siellä ovat jo ennestään muut manner-Euroopan ja pohjoismaiden kristillisdemokraatit.