Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps) ja pääministeri Petteri Orpo (kok) valmistelevat Suomea yhä uusiin säästö- ja sopeutustoimiin. Kun hallitus kokoontui tiistaina kaksipäiväiseen budjettiriiheensä, johtokaksikko katsoi puheenvuoroissaan pidemmälle ja talouden synkentyneeseen tilannekuvaan.

Ministeri Purran mukaan nyt on varauduttava siihen, että jo päätettyjen säästöjen lisäksi ”myöhemmin uusiakin toimia tarvitaan, mikäli haluamme pitää kiinni hallitusohjelmaan kirjatusta alijäämätavoitteesta”.

Hänen mukaansa käytössä tulee olla kaikki mahdolliset keinot rakenteellisista uudistuksista uusiin menosäästöihin ja veroratkaisuihin. Veroratkaisut – käytännössä veronkiristykset – ovat vaikea pala hallitukselle, joka on linjannut, että kokonaisveroaste ei hallituksen omin toimin tule nousemaan. Purra korosti nyt, että näin ei tapahdukaan ”ainakaan tässä yhteydessä”, budjettiriihessä.

Nyt käynnistyneessä budjettiriihessä sovitaan ensi vuoden budjettiehdotuksesta. Ensi keväänä kehysriihessään hallitus linjaa koko vaalikaudesta, ja uudet säästökeinot lienevät esillä tällöin, jos talouden kuva näin vaatii.

Valtio on uusien tietojen perusteella joutumassa ottamaan lisävelkaa jopa verrattuna pohjaesitykseen, jossa velkaa otetaan noin kymmenen miljardia euroa.

”Valitettavasti tältä näyttää”, Purra sanoi tiistaiaamun infossa.

Matalasuhdanne on jatkumassa odotettua pidempään, mikä laskee muun muassa verotuottoja, pääministeri Orpo kertoi.

”En halua olla pahanilmanlintu, mutta haasteet ovat edelleen kasvaneet siitä missä keväällä oltiin.”

Lisäksi edellisen hallituksen pysyvät menolisäykset ovat Orpon mukaan kasvattaneet julkista sektoria ja nostavat näin menotasoa. Sosiaali- ja terveyspalvelut vaativat ”todella paljon lisää rahaa”, Orpo sanoi. Hyvinvointialueille kertyy tänä vuonna alijäämää, mikä täytyy rahoituslain mukaisesti ottaa huomioon julkisen talouden suunnitelmassa.

Riikka Purra väläytti Helsingin Sanomien haastattelussa hyvätuloisten lapsilisiä yhtenä mahdollisena lisäsäästökeinona. Asiaa on aiemmin pitänyt esillä myös Kelan entinen pääjohtaja Elli Aaltonen. Purra korosti haastattelussa, että kyse on hänen yksityispohdinnastaan, ei hallituksen suunnitelmasta.

”Ei ole ollut hallitusohjelmassa tätä kysymystä, täytyy keskustella”, sanoi pääministeri Orpo mediatapaamisessa.

Hallitusohjelman kirjauksen mukaan hallitus ”reagoi korvaavilla toimenpiteillä, jos [sopeutuksen] kokonaisuus uhkaa jäädä tavoitellusta kuuden miljardin tasosta”.

LUE MYÖS: