Azerbaidžan on aloittanut laajan sotilaallisen hyökkäyksen Vuoristo-Karabahin alueella, kertovat kansainväliset uutismediat. Tuoreeltaan arvioidaan vaarana olevan, että Azerbaidžanin ja Armenian välille puhkeaa uudelleen täysi sota.

Azerbaidžan ja Armenia ovat kiistelleet alueesta jo pitkään ja viime aikoina käydyt neuvottelut ovat päättyneet tuloksettomina.

Uutistoimisto AP:n mukaan Azerbaidžan itse sanoo käynnistäneensä ”terrorisminvastaisen operaation”. Reuters kertoo Azerbaidžanin tavoitteena olevan ajaa Armenian joukot pois alueelta. Silminnäkijät raportoivat rajusta tulituksesta alueella. BBC:n mukaan Karabahin alueen viranomaiset kertovat Azerbaidžanin joukkojen rikkovan tulitaukoa koko kontaktilinjan matkalta.

Venäjä on antanut asiasta lausunnon, jossa se kehottaa molempia osapuolia kunnioittamaan vuoden 2020 sodan päätteeksi sovittua tulitaukoa, BBC kertoo.

Azerbaidžanin puolustusministeriö sanoo tiedottaneensa operaatiostaan etukäteen Venäjää ja Turkkia, kertoo uutistoimisto AFP.

Aluetta on kuvattu ”Venäjän takapihaksi” ja sekä Azerbaidžanin että Armenian on nähty olevan Venäjän vaikutuspiirissä. Molemmat maat ovat entisiä neuvostotasavaltoja. Venäjä oli sorvaamassa maiden välisen sodan tulitaukoa vuonna 2020 ja venäläiset rauhanturvaajat ovat olleet läsnä alueella.

Azerbaidžan on kuitenkin ollut tyytymätön Venäjän rauhanvälitystoimiin viime aikoina ja katsoo, että Venäjän huomio on keskittynyt liiaksi muualle. Venäjä käy parhaillaan hyökkäyssotaa Ukrainassa.

LUE MYÖS: