Oppositioon siirtynyt keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko on ottanut tavaksi kehystää debateissa vastauksensa seuraavasti: keskusta on keskellä, ja vaikka olemme oppositiossa, emme ole kaikista hallituksen esityksistä eri mieltä, näin eroamme vasemmistosta.

Kehystyksen jälkeen Saarikko kertoo varsinaisen linjauksensa. Käteen jää väkisin väännettyä keskustaa, tosiaankin aina siltä väliltä. Keskusta-aktiivi kutsuu sitä alkiolaisuudeksi, josta tavallinen kansalainen ei tiedä mitään.

Keskusta koki toisen peräkkäisen murskatappion eduskuntavaaleissa viime keväänä. Se menetti kahdeksan edustajaa ja juurrutti itseään yhä syvemmälle keskisuurten puolueiden joukkoon yhä kauemmaksi kolmen suuren porukasta, johon se itse vuosikymmeniä kuului. Tuoreimmissa kyselyissä keskustan kannatus on luisunut jo alle kymmenen prosentin.

Muutokset ovat nykyään politiikassa nopeita, mutta keskustan oljenkorret on pian katkottu, jos tahti jatkuu samana. Jos keskusta haluaa suureksi, sen on aidosti kyettävä haastamaan kokoomus ja PS. Noustava edes joskus opposition johtavaksi voimaksi.

Lindtmanin katseet keskiluokassa?

Toisin on pelitilanne demareilla, vaikka Antti Lindtman onkin perin varovainen puhuessaan omasta poliittisesta linjastaan. Hän turvautuu sanaan tulevaisuusdemari, joka on yhtä kuin ei mitään. Vai haluaako joku olla menneisyysdemari?

Tekojen osalta Lindtman jo sitten näyttää suuntaa. Hän ohjaa kirkkaanvasemmistolaisen Marinin jälkeen puoluetta poliittiseen keskustaan. Esimerkkinä otettakoon asuntolainojen korkojen verovähennysoikeus, jonka osittaista palauttamista Lindtman esitti Kauppalehdessä viime viikolla.

En usko, että Lindtman edes uskoo ehdotuksensa läpimenoon. Tärkeämpää on se, mihin viesti kohdistuu: työssä olevaan keskiluokkaan, jolla on varaa ottaa lainaa.

Lindtman tekee esityksellään pesäeroa Mariniin. Kun Annika Saarikko esitti eduskuntavaalien alla korkovähennykseen paluuta, Marin tyrmäsi esityksen varakkaita suosivana.

Nyt Lindtman näkee sen yhtenä ratkaisuna asuntokaupan piristämiseksi. Hän ei jää kyselemään, mikä osa kansasta kärsii, jos aktiiviporukkakin saa joskus osansa poliittisista päätöksistä.

Korkojen verovähennysoikeus on siis veronalennus velalliselle. Sen järkevyyttä voi perustellusti kritisoida, mutta ehkäpä Lindtman haluaa kokeilla, voisivatko demarit taistella osin samoista äänistä kokoomuksen kanssa. Vaalien perusteella siinä sammiossa on tarpeeksi kokoa.

Lopputuloksena on paradoksi: keskusta on myrkkyä keskustalle, mutta ehkä onneksi demareille.