Lohjalla toimivan Kisakallion urheiluopiston talous kärsii pahoin koronaviruksesta ja kiinalaisasiakkaiden virran tyrehtymisestä. Länsi-Uusimaa-lehti kertoo, että urheiluopisto käynnistää koko henkilöstöä koskevat yt-neuvottelut.

Kisakalliossa työskentelee Länsi-Uusimaan mukaan 115 henkilöä, joista kaikkia uhkaa lomautus, kestoltaan kolme viikkoa. Mahdolliset irtisanomiset koskisivat 7–9 työntekijää. Henkilöstökuluista on tarkoitus leikata näillä toimenpiteillä tänä vuonna 700 000 euroa.

Kisakallion toiminnan tuottojen uskottiin kasvavan tänä vuonna lähes 13,4 miljoonaan euroon, mutta nyt arvio on 11,9 miljoonaa.

Kisakallion myynnistä noin viidennes tulee kansainvälisiltä asiakkailta. Kiinan-toimintojen myynti oli viime vuonna 1,3 miljoonaa euroa ja sen uskottiin kasvavan tänä vuonna voimakkaasti, Länsi-Uusimaa kertoo.

LUE SEURAAVAKSI: