Eduskunta on käynyt myöhään tiistaina lähetekeskustelun hallituksen kiireellisenä annetusta esityksestä laiksi majoitus- ja ravitsemistoiminnasta annetun lain väliaikaisesta muuttamisesta.

Esityksessä ehdotetaan lain muuttamista niin, että ravitsemisliikkeet suljettaisiin asiakkailta. Tuotteiden ulosmyynti asiakkaille ravintolatiloista olisi kuitenkin sallittua.

Laki on määräaikainen ja voimassa toukokuun loppuun saakka. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian.

Esitys lähetettiin lähetekeskustelun päätteeksi talousvaliokuntaan, jolle perustuslakivaliokunnan on annettava lausunto. Valiokunnat käsittelevät esitystä kokouksissaan tänään.

Perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Johanna Ojala-Niemelä arvioi Ylen aamussa, että esitys tulisi menemään läpi. Hänen tietojensa mukaan valtioneuvosto kokoontuu illalla pohtimaan Uudenmaan eristämistä, josta odotetaan tänään esitystä eduskuntaan.

Ravintoloiden sulkemisesta on tehty erillinen hallituksen esitys, mutta eristämistoimet oltaisiin aktivoimassa valmiuslain nojalla.

Professori Pauli Rautiainen kertoo Uuden Suomen haastattelussa, miksi ravintoloiden sulkemiseen tähtäävä hallituksen esitys on vieläkin poikkeuksellisempi teko kuin valmiuslain aktivointi.

LUE HAASTATTELU TÄSTÄ:

Toimet ovat osa hallituksen toimia koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi. Työministeri Tuula Haatainen (sd) kertoi tiistain täysistunnossa, että laki on valmisteltu THL:n ja laajan tutkijajoukon antaman tiedon pohjalta ja sillä pyritään vähentämään ihmisten välisiä lähikontakteja, joissa hyvin herkästi tarttuva tauti leviää.

”Tästä syystä hallitus esittää, että kaiken ravintolatoiminnan osalta ravintolatoimijoiden on lopetettava tuotteiden tarjoaminen asiakkaille ravintolan tiloissa. Tämä koskee nyt kaikkia kahviloita, pubeja, yökerhoja ja ruokaravintoloita. Kuitenkin tuotteiden ulosmyynti olisi sallittua, kuten nykyisinkin”, Haatainen sanoi.

Kärnä ja Vestman toivoivat alkoholimyynnin helpottamista

Kansanedustaja Mikko Kärnä (kesk) toivoi lähetekeskustelussa myös alkoholilainsäädännön muutosta niin, että ravintoloista voisi myydä ulos ja mahdollisesti kotiinkuljettaa esimerkiksi alle 15 prosentin alkoholijuomia. Hän huomautti, että ravintolatoiminnassa suuri osa katteesta otetaan alkoholijuomista.

”Itse asiassa pohdiskelen näin henkilökohtaisena kannanottona sitä, että olisin vaikka valmis siihen, että me pistämme Alkon myymälät kiinni ja pistämme nämä yksityiset ravintolat myymään sitä alkoholia kansalaisille, koska tässä tilanteessa katson, että meidän ei tule suojella valtion monopolia, vaan meidän täytyy ennen kaikkea yhdessä suojella meidän yksityisiä yrittäjiä, meidän pk-sektoria ja varmistaa, että meillä on ravintolatoimintaa tässä maassa myös tämän koronakriisin jälkeen”, Kärnä sanoi täysistunnossa.

Kansanedustaja Heikki Vestman (kok) oli niin ikään sitä mieltä, että yrittäjien tukalaan tilanteeseen auttaisi alkoholin ulosmyynnin helpottaminen.

”Ulosmyyntilupa tulisi antaa suoraan, jos yrittäjällä on nykyisin anniskelu- ja myyntioikeus. Lisäksi viinit ja oluet tulisi saada ulosmyynnin piiriin. Tämä olisi erittäin tärkeä kädenojennus alan yrittäjille”, Vestman sanoi.

Työministeri Haatainen totesi, ettei alkoholilainmuutosta ole tehty tässä yhteydessä ”näinä illan ja yön tunteina”.

”Nyt on keskitytty tähän yhteen asiaan eli ravintolatoiminnan sulkemiseen. Mutta se ulosmyynti, kuten täällä on todettu, take away -toiminta, on mahdollista nykylainsäädännön puitteissa, ja siellähän on mahdollista myös näitä mietoja juomia myydä ulos”, ministeri Haatainen totesi täysistunnossa.

Jos ravintolalla on alkoholin ulosmyyntilupa, se voi myydä ulos korkeintaan 5,5-prosenttisia alkoholijuomia.