Julkisoikeuden apulaisprofessori Pauli Rautiainen ottaa Perustuslakiblogissa kantaa useiden ministereiden puheisiin keskustelussa tartuntatautipäivärahasta. Muun muassa sisäministeri Maria Ohisalo (vihr), opetusministeri Li Andersson ja pääministeri Sanna Marin (sd) ovat linjanneet pitävänsä oikeustajun vastaisena sitä, että ehdoin tahdoin riskimaahan matkustaneet saavat lain mukaan tartuntatautipäivärahaa, jos heidät asetetaan tartuntatautilääkärin päätöksellä pakkokaranteeniin Suomeen palattuaan.

LUE LISÄÄ:

Rautiainen mainitsee tekstissään erikseen sisäministeri Ohisalon ja opetusministeri Anderssonin julkiset kannanotot. Hän kuitenkin puhuu myös ”ministerikuorosta”, joka toisteli samaa virttä hieman eri muotoiluin. Ministeri Andersson käytti tviitissään termiä ”hupimatkailu”, joka esiintyi julkisessa keskustelussa laajalti. Toisaalta Andersson huomautti samalla päivärahan perustuvan lakiin.

”Olen itsekin sitä mieltä, ettei riskimaihin hupimatkailevia tule palkita ansiotulomenetyksen korvauksella. Jos kyse virallisesta karanteenista, on tämä oikeus kuitenkin lakisääteinen. Eli joko muutetaan tartuntatautilakia tai sitten ei määrätä virallisia karanteeneja kaikille”, Andersson tviittasi.

Ohisalo muotoili asian näin:

”Omaa oikeustajuani vastaan rikkoo se, jos ehdoin tahdoin riskialueelle lomailemaan lähtenyt kuittaisi täydet karanteenikorvaukset. Tarpeettomasta riskinotosta pitäisi vastuuta kantaa itsekin.”

Rautiaisen mielestä ministereiden kommentit ilmentävät empatiakuilua, jota oikeusvaltion on kurottava umpeen.

”Vaikka yksilöinä emme tuntisi kaikkia kanssaihmisiämme kohtaan kaikissa tilanteissa samanlaista myötätuntoa, niin emme saa antaa tämän empatiakuilun vaikuttaa siihen, kuinka toimimme yhteiskuntana. Olemme yhteiskuntana sopineet, että sosiaaliturvaetuuksia ei oteta pois ’kunniattomalta ihmiseltä’. Olemme sopineet yhteiskuntana, että sosiaaliturvaetuuksien pois ottamista ei saa käyttää rangaistuksena”, Rautiainen kirjoittaa.

LUE MYÖS ANALYYSI:

”Voi mielestäni ajatella, että keskustelua ’hupimatkailijoiden’ rajaamisesta pois tartuntatautirahan piiristä on käyty nyt tavalla, joka loukkaa syvästi oikeusvaltiomme perusarvoja. On huolestuttavaa, että tämä keskustelu levisi tällä viikolla läpi poliittisen kentän: vasemmalta oikealle, hallituksesta oppositioon. Erityisen syvästi oikeusvaltion perusarvoja loukkaavat ne stereotypiat, ennakkoluulot ja arvostelmat, joita on tällä viikolla on projisoitu ’hupimatkaajiin’”, Rautiainen jatkaa.

Rautiaisen mielestä keskustelu ”hupimatkailijoista” on saanut syrjiviä piirteitä.

”Me emme voi tietää, miksi toinen matkustaa ja toinen ei matkusta: oli matka sitten Joensuu-Skopje-Joensuu tai Helsinki-Juuka-Helsinki. Me emme voi asettaa eriarvoiseen asemaan rajojemme sisäpuolelle asettuvaa perhe-elämää ja ylirajaista perhe-elämää. Perus- ja ihmisoikeusajattelu ei suvaitse sitä, että käytämme erilaisia alkuperään, perhemuotoon tai muutoin taustaan taikka ominaisuuksiin liittyviä perusteluja, joiden avulla luomme joistain kunniallisia ja toisista kunniattomia toimijoita. Tätä taustaa vasten tämän viikon ’hupimatkailijakeskustelu’ on ollut huolestuttava signaali, sillä siihen lähtivät – kenties ajattelemattomuuttaan – mukaan sellaisetkin toimijat, jotka muutoin ovat liputtaneet kaikkien ihmisten yhdenvertaisuuden puolesta. Tai ainakin liputtivat ennen koronakevättä!” Rautiainen kirjoittaa.

LUE MYÖS: