Yhdysvaltain Suomen-suurlähettiläs Robert Pence kirjoittaa Iranin tilanteesta Puheenvuoron blogissaan.

Yhdysvaltain ja Iranin välit kiristyivät sen jälkeen, kun Yhdysvaltain iskussa kuoli iranilaiskenraali Qassem Suleimani. Sen jälkeen Iran on tehnyt vastaiskun ja kansainvälisen huomion kohteena on ollut matkustajakoneen putoaminen Iranissa.

Pence kehaisee tasavallan presidentti Sauli Niinistön ja ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr) linjauksia.

”Jaan presidentti Niinistön kehotuksen kansainväliselle yhteisölle, jotta se tekisi kaikkensa alueen väkivallan kierteen katkaisemiseksi. Olen ylpeä siitä, että Suomi jakaa lujan kantamme. Jaan myös ulkoministeri Haaviston tiukan tuomion Iranin ohjushyökkäyksistä rauhanturvaajiamme vastaan. Onneksi Iranin ohjushyökkäys ei vahingoittanut yhtäkään Erbilin suomalaista rauhanturvaajaa”, Pence kirjoittaa.

Pence korostaa Yhdysvaltain kumppanuutta Suomen kanssa.

”Yhdessä Nato-kumppaneidemme ja EU:n kanssa meidän on edelleen painostettava Iranin hallitusta lopettamaan pyrkimykset alueen epävakauttamiseksi Afganistanissa, Irakissa, Syyriassa, Jemenissä ja muualla. Suomella on ’Enhanced Opportunity Partner’ -kumppanina vahva poliittinen ja sotilaallinen kumppanuus Naton kanssa. Suomi on korvaamaton kumppani maailmanlaajuisessa terrorismin vastaisessa sodassa, muun muassa arvostettuna jäsenenä globaalissa ISIS-vastaisessa koalitiossa. Olimme tyytyväisiä kuullessamme eduskunnan puolustusvaliokunnan puheenjohtajan Ilkka Kanervan vakuutuksen siitä, että Irakin koulutusoperaatioihin osallistuvat suomalaiset joukot eivät ole lähdössä Irakista. Tosiasia on, että terrorismi voi iskeä jälleen Eurooppaan, Lähi-itään tai Pohjois-Amerikkaan, ja Yhdysvallat arvostaa vahvaa kumppanuuttaan Suomen kanssa”, hän kirjoittaa.

Pence torjuu huolet siitä, että välien kiristyminen johtaisi sotatoimiin.

Lue koko Pencen kirjoitus Puheenvuorosta: Yhdessä terrorismia vastaan

LUE MYÖS: