Pienen indianalaisen South Bendin kaupungin entinen pormestari Pete Buttigieg, 38, on noussut vuodessa poliittiseksi ilmiöksi Yhdysvalloissa, vaikka hänen poliittinen kokemuksensa on ymmärrettävästi paljon ohuempi kuin lähes puolet vanhempien vastaehdokkaiden Bernie Sandersin, Joe Bidenin ja Elizabeth Warrenin.

Iowan esivaaleissa voittajaksi julistautunut Buttigieg on muistuttanut, että myös edelliset demokraattipresidentit John F. Kennedy, Jimmy Carter, Bill Clinton ja Barack Obama nousivat asemiinsa suhteellisen nuorina ja kokemattomina.

Afganistanin sodassa taistellut luutnantti Buttigieg on Yhdysvaltain ensimmäinen avoimesti homoseksuaali presidenttiehdokas. Vuonna 1982 syntynyt Buttigieg on myös valmistunut Harvardista sekä työskennellyt ennen armeijauraansa McKinseyn konsulttina. Neuvonantajaan hänellä on muun muassa Goldman Sachilla ja Googlella työskennellyt Sonal Shah.

Buttigieg ei ole paljon puhunut talouspoliittisista tavoitteistaan, mutta demokraattiehdokasta kuvaillaan pragmaattiseksi keskustaoikeistolaiseksi. Buttigieg määrittää itsensä ”edistykselliseksi kapitalistiksi”.

Viime vuoden lopulla investointipankki Cowenin analyytikko Jaret Seiberg kirjoitti asiakkailleen, että Buttigieg otettaisiin markkinoilla todennäköisesti vastaan hyvin. Tämä puolestaan huolettanee nykyistä presidenttiä Donald Trumpia, jonka viestintä on usein perustunut juuri markkinoiden tukeen.

Seiberg ennakoi, että Buttigieg todennäköisesti valitsisi Yhdysvaltain keskuspankin johtoon edellisen pääjohtajan Janet Yellenin kaltaisen johtajan. Analyytikko ei myöskään usko, että Buttigieg nostaisi yhteisöverotusta 35 prosenttiin, kuten ehdokas on uhannut. Buttigieg on kuitenkin maininnut, että veronkorotus olisi linkitetty hänen terveydenhuoltosuunnitelmiin, joiden läpimeno on epävarmaa.

Monet demokraattiehdokkaat ovat väläytelleet korkeita varallisuusveroja Yhdysvaltain superrikkaille. Esimerkiksi Bernie Sanders on ehdottanut 77 prosentin verotusta yli miljardin dollarin omaisuuksille, kun Buttigieg on sanonut, että henkilöverotuksen korkeimman asteen tulisi olla 49,9 prosenttia.

Buttigieg ei ole ainakaan vielä tuonut ilmi suuresti kantojaan finanssialan verotukseen, mikä on myös ollut yksi hänen vastaehdokkaidensa aiheita. Arvopaperikaupan transaktioihin hän on ehdottanut verotusta, mutta alleviivannut, että verotus ei koskisi ”normaalia kaupankäyntiä”, vaan instituutioiden automatisoitua ja nopeaa kaupankäyntiä.

Lisäksi Buttigieg on ilmoittanut olevansa valmis tukemaan erilaisin rahoitusinstrumentein kahden miljoonan matalahintaisen asunnon rakentamista, mitä muun muassa Fannie Mae ja Freddie Mac ovat ehdottaneet.

Samalla Buttigieg haluaisi myös nostaa kiinteistöverotuksen tasoa. Donald Trumpin vuoden 2017 verouudistuksen Buttigieg peruisi.

Kiinan suhteen Buttigieg jakaa Trumpin tavoitteet saada pelisäännöt yhteisiksi ja lopettaa valtion ihmisoikeusrikkomukset. Tullimaksujen nostaminen ei kuitenkaan kuuluisi Buttigiegin työkalupakkiin.

Toistaiseksi Buttigieg on voinut valita väittelyissä ja puheissaan ulkopuolisen tarkastelijan roolin, kun gallupien kärjessä komeilleet kilpaveljet ja -siskot ovat nokitelleet toisiaan. Tähän tulee kuitenkin Iowan jälkeen muutos, kun Buttigieg muuttuu kohteeksi.

LUE MYÖS: