Australian metsäpaloista alkoi Suomessakin poliittinen väittely, kun perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho kiisti vihreiden puheenjohtajan, sisäministeri Maria Ohisalon kuvauksen metsäpalojen ja ilmastonmuutoksen yhteydestä.

Uuden Suomen haastattelemat tutkijat näkevät ilmastonmuutoksen vaikuttavan metsäpaloihin kiihdyttävästi vähintään globaalissa mittakaavassa – ja Australiassakin on havaittavissa yhteyteen viittaavia merkkejä.

Luonnonvarakeskuksen erikoistutkijan Mikko Peltoniemen mukaan kuivuus, ihmisen toiminta ja palokuormat ovat oleellisimpia tekijöitä metsäpaloriskin kannalta. Ilmastonmuutos lämmittää maapallon ilmastoa, mikä keskimäärin lisää kuivuutta – sekä pahentaen että pidentäen kuivuusjaksoja – ja tämä kehittää olosuhteita sellaisiksi, että ihmisen toiminta aiheuttaa paloja herkemmin kuin ennen ja palot ovat laajempia kuin ennen.

Ilmatieteen laitoksen tutkija Ilari Lehtonen sanoo, että se, kiihdyttääkö ilmastonmuutos metsäpaloja, riippuu hieman maantieteellisestä alueesta. Pääosin ilmastonmuutoksen vaikutus on kuivuutta lisäävä ja siten metsäpaloriskiä kasvattava.

”Suuressa osassa maailmaa se on näin päin”, hän sanoo.

Lehtonen huomauttaa, että vaikka ilmastonmuutos muuttaa olosuhteita suuntaan, joka nostaa metsäpalojen riskiä, aiheuttaa suurimman osan paloista ihminen.

Lue tutkijoiden haastattelut kokonaan: Tutkijat: Ilmastonmuutos kiihdyttää metsäpaloja – Tässä vastauksia Jussi Halla-ahon ja Maria Ohisalon Australia-kiistaan