Sisäministeri Maria Ohisalo (vihr) väläyttää lakimuutoksen mahdollisuutta rahankeräyslakiin. Taustalla on vihreiden entisen kansanedustajan Antero Vartian Compensate-säätiö. Arpajaishallinnon mukaan Compensate-säätiön toiminta vaatii rahankeräysluvan.

”Lainsäädäntö ei saa olla esteenä hyvälle työlle ilmastonmuutoksen torjumiseksi”, linjaa vihreiden puheenjohtaja, sisäministeri Ohisalo.

”Pääministeri Juha Sipilän hallituksen kaudella säädetty uusi rahankeräyslaki astuu voimaan maaliskuussa. Jos uusikin laki ja sen tulkinta muodostuvat esteeksi uskottavalle päästöjen vapaaehtoiselle kompensoinnille, on arvioitava tarpeet korjata lakia”, Ohisalo sanoo Twitterissä.

Maria Ohisalo.Kuva: Tiina Somerpuro

Vartia kiittää Ohisaloa linjauksesta, muttei pidä hyvänä sitä, että ongelmia aina ratkaistaan eduskunnan kautta.

”Kiitos. Huomaattehan kuitenkin, että arpajaishallinto ei ole kuullut ainuttakaan asiantuntijaa eivätkä he edes ymmärrä miten päästökompensaatiojärjestelmä toimii. Ei voi olla niin, että oikea tapa ratkaista ongelma on pakottaa eduskunta muuttamaan lakeja”, Vartia tviittaa.

Vihreiden vaikuttaja Osmo Soininvaara tulkitsi jo aiemmin, että jos poliisin tulkinta pitää, eduskunnan on muutettava rahankeruulakia. Poliisihallitus kommentoi jo kesäkuussa, että Vartian säätiö saattaa tarvita rahankeräysluvan.

Vartia on nyt kannellut arpajaishallinnosta oikeuskanslerille.

LUE MYÖS: