Valtakunnansovittelija Vuokko Piekkala korostaa Uuden Suomen haastattelussa, että ay-liikkeen parissa kovaa kohua aiheuttanut linjaus, jonka mukaan Teknologiateollisuuden ja Teollisuusliiton sopimus on niin sanottu ”edustava päänavaaja” on sovittelujärjestelmän mukainen linjaus.

”Tämä ei ole minun linjani, vaan sovittelujärjestelmän mukainen linjaus.”

Ay-vaikuttajat antoivat Piekkalan kuulla kunniansa sosiaalisessa mediassa perjantaina. Muun muassa Rakennusliiton puheenjohtaja Matti Harjuniemi kuvaili tilannetta pahimmaksi sovitteluinstituution historiassa.

Arvostelijoiden mukaan sovittelijan tehtävä on löytää molemmille osapuolille kelpaava ratkaisu eikä puolustaa jotakin linjaa.

”Ainakin tämän kokemuksen perusteella mitä minulla on, suomalainen työriitojen sovittelujärjestelmä poikkeaa kovasti normaalista sovittelujärjestelmästä. En tiedä onko niillä mitään yhtäläisyyttä. Normaali sovittelujärjestelmä on sellainen, missä osapuolet yrittävät hakea ratkaisua keskenään. Voi sanoa, että meidän sovittelujärjestelmä ei ole mikään sovittelujärjestelmä, vaan enemmän sovittelija yrittää suostutella osapuolia näitten ehdotusten pohjalta hakemaan ratkaisun, joka tyydyttäisi kumpaakin”, Piekkala vastaa Uudelle Suomelle.

Lue koko Vuokko Piekkalan haastattelu: Ay-johtajien tyrmistys leviää – Nyt valtakunnansovittelija Vuokko Piekkala perustelee linjauksensa palkoista ja kikystä