Kokoomuksen kansanedustaja Eero Lehti, 74, asettuu eduskuntavaaliehdokkaaksi. Alun perin hän oli ajatellut, että kolme kautta eduskunnassa riittää.

”Mutta poliittinen tilanne on muodostunut sdp:n ja kokoomuksen välille sen verran tiukaksi, että kokoomuksesta toivotaan, ettei kovin moni kokenut edustaja jättäisi eduskuntaa vapaaehtoisesti. Minuun on oltu yhteydessä puoluejohdon ja kannattajien tahoilta moneen kymmeneen kertaan, Lehti sanoo Uutissuomalaiselle.

Ehdokkuuden yhtenä lähtökohtana on Lehden mukaan se, että Uudenmaan vaalipiirin merkitys korostuu kevään eduskuntavaleissa. Sieltä valitaan 37 edustajaa. Viime vaaleissa kokoomus sai kymmenen edustajaa, joista kolme on lähtenyt muihin tehtäviin ja yksi vaihtanut puoluetta.

Lehden ehdokkuuden taustalla on pelko sdp:n voitosta. Lehden mukaan maan asiat alkavat mennä pahasti väärään suuntaan, jos sdp:stä tulee pääministeripuolue.

”SAK:n, sdp:n ja vasemmistoliiton näkemykset ovat myrkkyä Suomen kansantaloudelle. Verotukseen esitetään sellaisia muutoksia, jotka siirtävät yritysten investointeja ei pelkästään ajassa vaan Suomen rajojen ulkopuolelle”, hän sanoo.