Suomen Poliisijärjestöjen liitto esittää huolensa hätäkeskusuudistuksen seurauksista.

Liiton mukaan Oulun uutta hätäkeskusta saattaakin uhata työntekijäpula, mikäli vanhat työntekijät eivät muuta työn vuoksi. Uusia työntekijöitä koulutetaan, mutta se vie oman aikansa.

Suomen hätäkeskusten määrä vähenee nykyisestä 15:stä seitsemään vuoteen 2015 mennessä. Ensi vuonna Rovaniemen hätäkeskuksen toiminta siirretään Ouluun perustettavaan uuteen keskukseen.

- Työntekijät roikkuvat nyt löysässä hirressä, kun kukaan ei tiedä, mitä meistä tulee isona. Saattaa olla, että työntekijät äänestävät lopulta jaloillaan, sanoo Suomen Hätäkeskusvirkailijat ry:n puheenjohtaja ja poliisijärjestöjen liiton hallituksen jäsen Seppo Ulvila.

- Yhtenä vaarana on, että yhdistämisen jälkeen ei ole riittävästi koulutettua, paikalliset olot tuntevaa henkilökuntaa vastaamassa hätäpuheluihin, Ulvila sanoo.