Pohjois-Irlannissa poliisi on kuollut ampumavälikohtauksessa. Konstaapeli oli partiointitehtävissä ja istui työparinsa kanssa autossa, kun häntä ammuttiin päähän myöhään maanantai-iltana Armaghin piirikunnassa Craigavonissa noin 40 kilometriä pääkaupungista Belfastista lounaaseen. Vahvistamattomien tietojen mukaan joitakin poliiseja myös haavoittui.

Mikään ryhmittymä ei ole tähän mennessä ottanut vastuuta iskusta. Pääministeri Gordon Brown oli vain hetkeä aikaisemmin sanonut, ettei lauantain surmat vaikeuta rauhanprosessia maassa.

Kaksi brittisotilasta kuoli myöhään lauantaina Pohjois-Irlannissa armeijan tukikohdassa sattuneessa ampumavälikohtauksessa. Lisäksi neljä ihmistä haavoittui, yksi heistä vakavasti.

Iskuun osallistui kaksi automaattiasein aseistautunutta miestä ja mukana oli myös autonkuljettaja. Tekijäksi ilmoittautui irlantilaisen sanomalehden mukaan Todellinen IRA -niminen sirpaleryhmä.

Todellista IRA:ta syytetään myös vuonna 1998 tehdystä pommi-iskusta, jossa kuoli lähes 30 ihmistä. Pommi räjähti muutama kuukausi rauhansopimuksen solmimisen jälkeen.