Uuden Suomen verkkopalvelu uudistuu ensi viikon maanantaina. Sivusto siirtyy samalle alustalle Alma Talentin muiden palvelujen kanssa, ja myös blogipalveluihin tuodaan uutta teknologiaa.

Blogipalveluissa on uudistustöiden vuoksi käyttökatko perjantain 6.9. ja maanantain 9.9. välisenä aikana. Uusi palvelu ilmestyy verkkoon viikonlopun jälkeen maanantai-iltapäivän kuluessa.

Mikä muuttuu ja miksi, Uuden Suomen päätoimittaja Markku Huusko?

”Palvelu menee uudelle alustalle, muuttuu nopeammaksi ja ilmekin vähän uudistuu. Nykyisen Uuden Suomen vanhimmat osat ovat tekniikaltaan lähes kymmenen vuotta vanhoja, ja sinä aikana teknologia on mennyt huimasti eteenpäin, eli on ollut niin sanotusti korkea aika rakentaa kaikki uusiksi.”

Mitä uutta tulee uutissivustolle?

”Uusi Suomi keskittyy osana Alma Talentia entistä selvemmin yhteiskunnallisten ilmiöiden uutisointiin ja analysointiin. Uutisten jaottelusta osastoihin luovutaan, koska se ei ole enää käyttäjien suosimaa, ja aika usein esimerkiksi politiikka on taloutta ja päinvastoin.”

”Näkymä uutisiin on mobiililaitteilla jatkossa erittäin selkeä ja some-jakaminen helppoa. Uutisten lukijoista jo noin puolet tulee sivullemme mobiililaitteilla, eli tämä on entistä tärkeämpää käyttäjän näkökulmasta.”

”Uutiskeskusteluun tuodaan Alma-tunnus, jolla voi osallistua uutisten kommentointiin mediakonsernin eri palveluissa. Osa uutissivuston sisällöstä on jatkossa tähtijuttuina, joiden lukeminen edellyttää Uuden Suomen digitilausta.”

”Uutisosiossa on myös jatkossa mahdollista seurata haluamiaan aiheita uuden aiheseurannan avulla. Toiminto edellyttää Alma-tunnuksella kirjautumista, minkä jälkeen voi valita asiasanat, joiden uutisia haluaa seurata. Räätälöity uutisnäkymä löytyy sen jälkeen käyttäjän Omalta sivulta.”

Entä blogipalvelu Puheenvuoro – mitä sille käy?

”Yhteiskunnallisen keskustelun suomalainen ykköspalvelu Puheenvuoro siirtyy niin ikään uudelle alustalle. Toki aiemminkin tuotettu sisältö tuodaan palveluun. Blogipalvelusta tulee teknisesti sähäkkä ja kuvia on helpompi lisätä bloggaukseen. Sama koskee vapaampiin aiheisiin varattua Puheenvuoron sisarpalvelua Vapaavuoroa.”

”Lisäksi sosiaalisen median yhteensopivuutta blogipalvelumme kanssa parannetaan. Uuden Suomen blogeista voi esimerkiksi jakaa lauseita suoraan sosiaaliseen mediaan.”

Pystyykö jatkossakin kuka tahansa kirjoittamaan blogeja Puheenvuoroon?

”Kansalaiset ja kansanedustajat ovat kohdanneet blogipalvelussamme jo yli kymmenen vuoden ajan, ja niin jatkossakin. Tunnistettavuus huipentuu nyt niin, että blogikeskusteluihin pääsevät jatkossa vain tunnistetut kasvolliset kirjoittajat. Keskustelusääntöjämme pitää noudattaa, vihaisen ja loukkaavan puheen suhteen olemme tiukkoja.”

Miten sivustolle kirjaudutaan jatkossa? Käytetäänkö uutissivustolla ja blogisivustolla samaa tunnusta?

”Meille jo kirjautuneet käyttäjät voivat kirjautua uudistettuun palveluun luomalla Alma-tunnuksen, mistä on saatavissa tarkemmat ohjeet, kun uudistus on ulkona. Alma-tunnuksella voi jatkossa blogata ja kommentoida blogeja, jos käyttäjä on saanut kirjoitusoikeudet ylläpidolta.”

”Jos käyttäjä on luonut Alma-tunnuksen, hän voi kommentoida Uuden Suomen uutisia, vaikka ei ole hakenut kirjoitusoikeuksia ylläpidolta. Painotamme uutisissakin omalla nimellä kommentointia, ja ylläpito voi poistaa ilman oikeaa nimeä esiintyvän kommentin.”

Voiko jatkossakin kirjautua Facebookin ja Googlen kautta?

”Kyllä voi.”

Miten Uuden Suomen verkkopalveluiden käyttäjän kannattaa varautua uudistukseen?

”Alusta vaihtuu ensi maanantaina 9. syyskuuta puolen päivän jälkeen. Kun palvelu näyttää erilaiselta, on Alma-tunnuksen hankkimisen paikka. Bloggaamiseen tulee valitettavasti pieni tauko alkaen perjantaina 6. syyskuuta iltapäivällä, sillä silloin alkaa siirtymä kohti uutta palvelua.”

Mistä sivuston käyttäjä saa apua kirjautumis- tai muihin ongelmiin?

”Kirjautumisongelmiin tai muihin teknisiin ongelmiin saa nopeimmin apua palautelomakkeen kautta https://response.questback.com/alma/vrsloy5uvn tai Alma Talentin asiakaspalvelusta. Näin tulee toimia siis ensi maanantaista alkaen, kun Uuden Suomen uudistus on astunut voimaan.”

Onko uusi sivusto GDPR-asetuksen vaatimusten mukainen?

”Tässä tietoa yksityisyydensuojasta Alma Mediassa: https://www.almamedia.fi/tietosuoja

Uuden Suomen uudistusprojektissa toimituksen puolesta asiantuntijana toiminut Leo Lemmetty avaa palvelun teknisiä uudistuksia blogissaan Puheenvuorossa . Hänen blogissaan voi esittää kysymyksiä huomiseen puoleen päivään asti, jonka jälkeen sisältöjen lisääminen Uuden Suomen blogipalveluihin ei onnistu ennen maanantai-iltapäivää.