Niin sanottu eläkepommi ei jäänyt suutariksi vaan toteutui Suomessa ilman, että asiaa edes juuri huomattiin julkisessa keskustelussa. Näin väittävät toimittajat Teemu Muhonen ja Jari Hanska tänään julkaistavassa pamflettikirjassaan Eläketurma – Miksi Suomeen tarvitaan uusi sukupolvisopimus (Vastapaino 2016).

Suuret ikäluokat jäivät eläkkeelle, eikä suomalaisen eläkejärjestelmän kestävyys ainakaan virallisen tarinan mukaan vaarantunut. Hanska ja Muhonen nostavat näkyviin eri näkökulman: he tuovat kirjassaan esiin eläkemenojen räjähdysmäisen nousun vuosina 2007–2014 ja todistelevat, miksi tämä eläkepommi on vaikuttanut merkittävästi myös Suomen niin sanottuun kestävyysvajeeseen ja siten leikkaustarpeeseen.

– Miksi tästä historiallisesta käänteestä ja eläkemenojen räjähdysmäisestä kasvusta ei Suomessa puhuta? kaksikko ihmettelee.

Heidän mukaansa kaikkien saatavilla olevat luvut eläkemenojen kasvusta on sivuutettu julkisessa keskustelussa ”poissa silmistä, poissa mielestä” -metodilla – eläkepäättäjien, virkamiesten sekä poliitikkojen tahdosta.

Luvut ovat pysäyttäviä. Kirjassa todetaan ensinnäkin, että vuosina 2007–2014 Suomen julkisen sektorin vuotuiset menot pomppasivat 90 miljardista 120 miljardiin euroon. Samana aikana nousi merkittävästi esimerkiksi työttömyys ja siihen liittyvät menot, mutta tämä ei ole mitään verrattuna eläkkeisiin.

Kaksikko tuo esiin, kuinka vuotuiset lakisääteiset eläkemenot kasvoivat vuosina 2007–2014 räjähdysmäisesti 18 miljardista 28 miljardiin. Tämän kymmenen miljardin euron pompun myötä eläkkeitä maksettiin vuonna 2014 ”lähes kolminkertainen määrä verrattuna kaikkiin muihin sosiaalietuuksiin yhteensä”, kirjassa kerrotaan.

– Tämä yksin selittää kolmanneksen siitä 30 miljardin euron kasvusta, joka kaikissa julkisissa menoissa tapahtui vuosina 2007–2014. Toisen kolmanneksen selittävät terveydenhuollosta ja vanhustenhoidosta aiheutuvien menojen kasvu, kirjassa kerrotaan.

Luvut ovat merkittäviä, sillä valtion koko budjetti oli esimerkiksi vuonna 2014 noin 54 miljardia euroa.

Eläkemenojen kasvun pääsyy ei kirjan mukaan ole niinkään väestön ikääntyminen eli eläkeläisten määrän lisääntyminen, vaan nimenomaan se, ”että suurten ikäluokkien eläkkeet ovat keskimäärin paljon paremmat kuin yhdenkään aiemman ikäpolven”. Kirjan mukaan Suomessa on tällä hetkellä jo yli 100 000 ihmistä, joiden kuukausieläke on yli kolme tuhatta euroa. Juuri tämä hyvätuloisten eläkeläisten ryhmä on kirjan keskiössä.

Suurten ikäluokkien muita ikäluokkia suuremmat eläkkeet ja keskieläkkeen selkeä nousu ovat tosiasioita. Eläketurvakeskuksen tutkimus- ja tilastojohtaja Mikko Kautto vahvistaa Uudelle Suomelle, että esimerkiksi vuonna 2015 eläkkeensä aloittaneiden uusien mieseläkeläisten keskimääräinen eläke oli 1800 euroa kuukaudessa. Vielä 15 vuotta aiemmin vastaava luku oli 1400 euroa kuukaudessa.

–Alle 70-vuotiaat saavat keskimäärin useita satoja euroja parempaa kuukausieläkettä kuin yli 80-vuotiaat, kirjassa todetaan.

Nuoret saavat vähemmän – suuret ikäluokat voittajia

Kirjan mukaan kaikki edellä mainittu muodostaa ongelman kahdesta syystä: suomalainen eläkejärjestelmä kohtelee eri sukupolvia eriarvoisesti ja onnekkaimpien sukupolvien suhteellisesti suuret eläkkeet aiheuttavat leikkauksia valtiontalouteen.

– Esimerkiksi vuonna 1940 syntyneet suomalaiset saavat järjestelmästä ulos keskimäärin viisinkertaisena sen summan, jonka he ovat sinne maksaneet. Suurten ikäluokkien edustajat saavat puolestaan omansa kolmin- tai nelinkertaisina takaisin, kirjassa kerrotaan Eläketurvakeskuksen vuoden 2015 tilastojulkaisuun viitaten.

1970-luvun jälkeen syntyneet ikäluokat sen sijaan saavat eläkkeitä keskimäärin ”vain” 2,1 kertaa sen verran kuin maksavat eläkemaksuja. Tämäkin on laskennallisesti varsin hyvä sijoitus, Hanska ja Muhonen myöntävät, mutta siihen sisältyy suuri kysymysmerkki. Toisin kuin nykyeläkeläisillä, nuorten osalta laskelma perustuu talouskehityksen ennusteisiin, jotka on viimevuosina usein havaittu liian positiivisiksi.

Sukupolvien erilainen kohtelu johtuu siitä, että suomalainen eläkejärjestelmä – ja suomalainen ”sukupolvisopimus” – joustaa vain toiseen suuntaan. Nuorempien sukupolvien palkastaan maksamat eläkemaksut joustavat ylös, ja heidän tulevia eläkkeitään voidaan leikata.

Sen sijaan jo alkaneita työeläkkeitä ei ole Suomessa leikattu koskaan eläkejärjestelmän 60-vuotisen olemassaolon aikana, sillä jo luvatut eläkkeet katsotaan yksilön omaisuudeksi myös eduskunnan perustuslakivaliokunnan linjaamana. Vain indeksikorotuksiin on voitu tehdä muutoksia.

– Suomalainen eläkejärjestelmä on rakennettu perusteiltaan niin, että talouskasvun hidastuessa ja työllisyyden heikentyessä nuoremmat sukupolvet kantavat riskit, kirjoittajat toteavat.

Tämän riskin voi nähdä toteutuneen nuorille vuonna 2017 voimaan tulevassa eläkeuudistuksessa. Sen markkinoitiin nostavan keskimääräisiä eläkkeitä, mutta tosiasiassa tämä toteutuu vain, jos eläköitymisikä nousee huomattavasti. Muussa tapauksessa uudistus leikkaa nuorten sukupolvien eläkkeitä.

Kirjassa huomautetaan, että professoreiden muodostama Talouspolitiikan arviointineuvosto kritisoi suorasukaisesti uudistuksesta annettua harhaanjohtavaa kuvaa raportissaan vuonna 2015.

– Eläketurvakeskuksen laskelmien mukaan keskimääräiset eläkkeet pienenevät 7–12 prosenttia, kun verrataan henkilöitä, jotka jäävät eläkkeelle samassa iässä uuden ja vanhan järjestelmän vallitessa, arviointineuvosto toteaa raportissaan.

”Syy leikkauspolitiikan takana”

Hanskan ja Muhosen teesin mukaan eläkemenojen kasvu on ”keskeinen syy julkisen talouden leikkauspolitiikan takana” – jopa leikkauspolitiikan synnyttäjä. Koska eläkemaksuja on jouduttu nostamaan näiden menojen kattamiseksi, on samalla verotusta pyritty keventämään, mikä puolestaan on rapauttanut hyvinvointivaltion rahoitusta, kaksikko esittää. Tämä yhdistelmä on ajanut päättäjät leikkaamaan muita julkisia menoja.

– Samaan aikaan kun kaikkia muita sattui, esimerkiksi yli 300 000 yli kahdentuhannen euron kuukausieläkettä nostavaa suomalaista sai kuukausittaiset työssäkäyvien rahoittamat tulonsiirtonsa aivan yhtä suurina kuin aina ennenkin, kaksikko kirjoittaa.

Suurten ikäluokkien edullinen hyötysuhde eläkejärjestelmästä ei kuitenkaan ole heidän omaa junailuaan, vaan se johtuu pääosin itse eläkejärjestelmän rakenteesta ja ajoituksesta. Heidän työurallaan eläkemaksut olivat pieniä, koska eläkemenot olivat pienet, ja toisaalta he ovat ensimmäinen ryhmä, joka oli koko työuransa järjestelmässä kerryttämässä omaa eläkettään.

Hanska ja Muhonen korostavatkin, etteivät syytä mitään sukupolvea ahneudesta. Heidän mukaansa kyse on ”suuresta mutta vaietusta poliittisesta valinnasta”. Nykyeläkeläisten hyvätuloinen osa voitaisiin ottaa mukaan yhteiskunnan säästötalkoisiin, jos haluttaisiin.

– Sukupolvisopimusta todella olisi korkea aika päivittää myös Suomessa niin, että talouskasvun hidastumisen riskin kantavat kaikki sukupolvet yhdessä, Hanska ja Muhonen kirjoittavat.

Heidän mukaansa maksussa olevien eläkkeiden tiukkaa omaisuudensuojaa tulisi harkita uudelleen. He ehdottavat esimerkiksi maksukattomallia tai vaihtoehtoa, jossa pelkästään työeläkkeisiin koskettaisiin. Pienituloisten takuu- ja kansaneläkkeet jätettäisiin rauhaan. Suorien leikkausten vaihtoehto on myös eläkeläisten verotuksen kiristäminen.

Jos mitään ei tehdä, ovat nuoret sukupolvet kaksikon mukaan toivottoman edessä. Nykyisessä poliittisessa tilanteessa näyttää heidän mukaansa siltä, että ”lähihoitajan pitäisi paitsi rahoittaa eläkeläisen matkustelu-unelmat yhä korkeammilla eläkemaksuilla myös suostua yhä pienempään palkkaan, jotta hän pääsee hoitamaan tätä”.

Eläketurvakeskus: Ei eläkepommia sanan alkuperäisessä merkityksessä – sukupolvien erot olemassa

Eläketurvakeskuksen Mikko Kautto sanoo Uudelle Suomelle, että eläkepommi-termi tarkoitti alun perin eläkejärjestelmän rahoituksen kestämätöntä tilannetta. Nyt menot ovat kasvaneet, mutta se ei tullut yllätyksenä.

– Pommi on pommi, jos siihen ei ole varauduttu. Kysymys kuuluu, onko menojen kasvun vastapainoksi onnistuttu huolehtimaan myös rahoitusperustasta. Suomessa eläkemenojen kasvun rinnalla on tapahtunut maksutason nousu sekä eläkevarojen rahastoiminen – eli siinä mielessä mitään pommia ei rahoituksen kestävyyden näkökulmasta ole työeläkejärjestelmään syntynyt, Kautto sanoo.

Tämä pätee, jos ennusteet talouskehityksestä ja työllisyydestä vastaavat suurin piirtein ennusteita ja menneitä vuosikymmeniä. Jos talouskehitys pettää, ensimmäisenä joustavat työikäisten eläkemaksut, kuten Hanska ja Muhonen tuovat esiin.

– Siitä he kirjoittavat, että miksi näin – eikö eläkkeenkin pitäisi joustaa? Ja se on ihan hyvä, relevantti keskustelunavaus, Kautto myöntää.

– Toistaiseksi päättäjät ovat Suomessa päätyneet etuusperusteiseen järjestelmään, jossa se riski kohdentuu työikäiselle väestölle eli työnantajille ja palkansaajille, eikä eläkkeensaajiin.

Sitä ei voi Kauton mukaan kieltää, että eläkejärjestelmän rahoituksellista kestävyyttä parantavat toimet kuten eläkeiän nosto ja elinaikakerroin ”kohdentuvat voimakkaammin myöhemmin eläkkeelle siirtyviin sukupolviin” ja että sukupolvien eläkehyödyssä on suuria eroja.

– Erot ovat olemassa.

Kautto korostaa kuitenkin, ettei eläkemenojen kasvu yksin ole aiheuttanut julkisen talouden laskennallisen kestävyysvajeen syntyä, vaan monenlaiset sosiaaliturvamenot ja palvelutarve ovat nousseet.

Lue myös:

Ilkeä kaksoisvaikutus iskee 1980–1995 syntyneisiin suomalaisiin: ”Kohtuutonta”

Y-sukupolven tuloromahdus totta myös Suomessa