Heikommat oppilaat jäävät ilman edistyneempien esimerkkiä, jos oppilaita "shoppaillaan" tasoryhmiin, varoittaa matematiikan opettaja ja väitöstutkija Marika Toivola.Kuva: Marika Toivola

Väitöstutkija ja matematiikan opettaja Marika Toivola on huolissaan niin sanotusta oppilasshoppailusta Suomen kouluissa. Siitä kärsivät hänen mukaansa keski- ja heikon tason oppilaat. Viime viikolla Suomessa kohistiin tuoreista Pisa-tuloksista.

Eri maiden koululaisten osaamista mittaavassa Pisa-tutkimuksessa arvioitiin ensimmäistä kertaa yhteistoiminnallista ongelmanratkaisukykyä. Opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok.) nosti tutkimuksesta esiin erityisesti sukupuolten välisen eron, joka oli Suomessa kaikkein suurin verrattuna muihin maihin. Ministerin mukaan tämä oli ”ainoa hälyttävä piirre” vertailussa.

Rauman normaalikoulussa opettavan Toivolan mukaan kyse ei itse asiassa ole lainkaan poika–tyttö-kysymyksestä, vaan jokainen lapsi pitäisi nähdä yksilönä. Samoilla linjoilla tältä osin on poikien kohtaamisesta koulussa väitellyt tutkija Harry Lunabba, joka huomauttaa, että ”suurten populaatioiden keskiarvovertailu on vääristävä tapa hahmottaa todellisuutta”. Hän painottaa, että vuodesta toiseen tulokset vahvistavat käsitystä siitä, että sukupuolella on pieni merkitys koulusuoriutumisessa.

– Pisa-uutisointi keskittyy älyvapaasti sukupuolten välisten keskiarvojen vertaamiseen – mistä muodostuu harha kahdesta yhtenäisestä sukupuoliryhmästä joidenka suoritukset poikkeavat selvästi toisistaan – tytöt menestyvät ja pojat ovat putoamassa kärryiltä. Tällainen tilastollinen analyysi ei anna mitään laajaa kuvaa kehityksen suurista linjoista, Lunabba kirjoitti viime viikolla blogissaan.

Marika Toivola nostaa Puheenvuoron blogissaan esiin ”oppilasshoppailun”, johon hän laajentaa Pisa-tulosten herättämän keskustelun koulu- ja luokkashoppailusta. Koulushoppailulla tarkoitetaan sitä, että vanhemmat valitsevat lapselleen lähikoulun sijasta toisen koulun, mikä vauhdittaa koulujen ja kaupunginosien eriytymistä. Helsingin Sanomien mukaan tätä tapahtuu Suomessa vain vähän, mutta luokkashoppailua sen sijaan enemmän, kun lapsia päätyy erikoispainotteisille luokille.

Toivola kysyy blogissaan, harrastavatko opettajat oppilasshoppailua käyttäessään eräänlaisia tasoryhmiä esimerkiksi matematiikanopetuksessa.

Hän tarkentaa Uudelle Suomelle, että tarkalleen ottaen ilmiöstä ovat viime kädessä vastuussa rehtorit ja koulujen johto, jotka linjaavat koulujen niin sanotusta joustavasta ryhmittelystä. Toivolan mielestä tämä menettely johtaa käytännössä tasoryhmiin, joista on pyritty luopumaan. Joustavassa ryhmittelyssä on kyse työskentelyryhmien muodostamisesta ”eri oppimisvaiheissa olevista oppilaista”.

– Olen itse tästä suuntauksesta erittäin huolissani sen takia, koska silloinhan oppilaat ryhmitellään jo aika usein oppimismotivaation mukaan, Toivola sanoo Uudelle Suomelle.

Hän painottaa motivaation merkitystä oppimisessa. Edistyneille erillisistä ryhmistä voi olla hyötyä, mutta keski- ja heikon tason oppilaat jäävät ryhmittelyssä paitsi edistyneiden oppilaiden hyvän motivaation myötävaikutuksesta. Toivola huomauttaa, että tämä on juuri se syy, jonka vuoksi tasoryhmistä on pyritty eroon.

Toivolan mielestä joustava ryhmittely vaikeuttaa opetussuunnitelman noudattamista. Nykyinen suunnitelma korostaa sosiaalista yhteisöä, oppilaskeskeisyyttä ja motivaation merkitystä. Toisin sanoen on rakennettava yhteisöä, joka oppii yhdessä.

–Sen rakentaminen on aika ongelmallista, jos on lähtökohtaisesti yritetty tehdä homogeenisia ryhmiä, koska heikoilla ryhmillä puuttuu kyky auttaa muita. Itseohjautuvuuteen kasvattamisessa eniten auttaa se, että luokasta löytyy itseohjautuvia oppilaita, jotka esimerkillään näyttävät muille, mitä oppiminen on.

Suomessa tehdyt pitkittäistutkimukset osoittavat, että koululuokat ovat osaamistasoltaan hyvin heterogeenisia. Toivola huomauttaa, että esimerkiksi joka viides kasiluokkalainen on matematiikassa jollakin muulla tasolla kuin kasiluokkalaisen tasolla. Niinpä joustava ryhmittely vastaa näennäisesti tarpeeseen, mutta ongelmat ovat syvemmällä yhteisöllisyyden haasteissa.

–Opettajien oppilasshoppailu on iso asia, mutta he eivät näe tekevänsä sitä, koska se on vastaus eri asiaan. Siitä haetaan tukea sille, että voidaan tarjota opetusta eri tasolle.

Toivola ehdottaa ratkaisuksi niin sanottua käänteistä oppimista (flipped learning), jonka uranuurtajia hän Suomessa on. Se tarkoittaa, että opettajajohtoinen opetus lopetetaan ja autetaan oppilaita tulemaan itsensä opettajiksi. Opetuksen painopiste siirtyy sisällöistä yksilöön. Metodista useita oppikirjoja kirjoittaneen Toivolan mukaan ideana on katsoa oppimista oppilaan silmin, mikä tarkoittaa sitä, että kaikkien opiskelupaketti ei ole samanlainen, eli kutosen oppilaat eivät edes yritä opiskella samoja asioita kuin kympin oppilaat.

–Sen sijaan, että raavitaan kaikesta asioista jotain, rauhoitetaan opiskelu sille tasolle, missä se voi olla mielekästä ja lähdetään vahvistamaan niitä taitoja sillä tasolla. Tämä vaatii sitä, että on oltava oppimateriaalia, jolla voidaan eriyttää.

Usein se tarkoittaa Toivolan mukaan opetusvideoita. Lähtökohtaisesti hän kuitenkin huomauttaa, että suurin osa oppii ”kaverin kanssa” ja vain 20 prosenttia koululaisista katsoo opetusvideoita. Toivola huomauttaa, että eriyttämisestä on huolehdittava myös hyvien oppilaiden kohdalla, mutta hänen mukaansa hyvien oppilaiden on tärkeää olla siinä luokassa, missä kaikki muutkin.

–Isoin asia, joka on avannut omia silmiä, on se, että lapset oikeasti nauttivat oppimisesta. Kutosen tason oppilaatkin nauttivat siitä, eikä niin, että minä olen päättämässä, että ”et voi vielä nauttia, kun olet vasta kutosen tason oppilas”.

Kuulostaa siltä, että vaarana on riman asettuminen liian alas, mikä johtaa lapsen alisuoriutumiseen. Toivola myöntää haasteen, mutta sanoo sen poistuvan, jos opettaja tuntee oppilaansa hyvin. Hän kertoo pitävänsä itse oppilailleen formatiivisia kokeita, joiden tarkoitus on pelkästään auttaa ymmärtämään lapsen omaa oppimista. Kun opettaja tuntee oppilaansa, hän voi estää lasta alisuoriutumasta.

Toivola kertoo, että käänteisen oppimisen metodi on lähtöisin Coloradosta, missä kemian opettajat tajusivat vuonna 2007, että asetelman voi kääntää päälaelleen opetusvideoiden avulla: oppilaat voivat katsoa opetusluennot etukäteen videolta ja tulla tunnille tekemään tehtäviä, joihin he kaipaavat apua. Toivolan mukaan metodi edellyttääkin, että jotakin oppimateriaalia on valmiina, jotta ”homma lähtee käyntiin”. Käänteistäminen voi hänen mukaansa kuitenkin tapahtua muunkin kuin videon avulla.

Lue myös: Matematiikan opettaja kypsyi järjestelmään ja lopetti kokeet: Hälytyskellot soivat, jos oppilas ei muista”