Poliisi on saanut valmiiksi esitutkinnan lapsipornoon ja hyväksikäyttöön liittyvässä rikossarjassa. Kolmea miestä epäillään lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä sekä lapsipornon levittämisestä. Noin kymmenestä hyväksikäyttötapauksesta kahta on tutkittu törkeänä lapsen seksuaalisena hyväksikäyttönä.

- Tutkinnassa on tullut esille erityisen huolestuttavana piirteenä se, että kaksi epäiltyä on ollut ammattinsa puolesta tekemisissä lasten kanssa. Toinen on ollut valmistumassa opettajaksi ja toinen toiminut vapaaehtoistyössä tukihenkilönä, poliisi kertoo tiedotteessaan.

Poliisin mukaan kaikki hyväksikäytetyt lapset ovat poikia. Heistä nuorimmat olivat epäiltyjen rikosten tekohetkellä 11-vuotiaita. Epäillyt hyväksikäyttötapaukset ajoittuvat vuosille 2004–2011.

Esitutkinnassa epäiltyjen hallusta takavarikoiduilta tietokoneilta ja muilta tallennusalustoilta on poliisin mukaan löydetty kymmeniätuhansia valokuvia ja satoja videotallenteita, jotka sisältävät lapsipornografista aineistoa. Osa materiaalista sisältää raakaa lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa.

Poliisin mukaan rikoksista epäillyt miehet ovat kuuluneet internetissä lapsipornografisen materiaalin levittämistä ja siihen liittyvien aiheiden käsittelyä varten perustettuun laajaan vertaisverkkoon. Poliisi pääsi vertaisverkon jäljille omien tutkimustensa perusteella. Tutkintaan ovat osallistuneet Keskusrikospoliisi sekä Pirkanmaan ja Pohjois-Savon poliisilaitokset.

Juttukokonaisuus on siirtymässä syyteharkintaan.