Kokoomuksen kansanedustaja Ben Zyskowicz vetoaa sisäministeri Maria Ohisaloon (vihr), jottei terroristijärjestö Isisin toiminnassa mukana olleita, nyt Lähi-idän konfliktialueen leireillä olevia suomalaisia aikuisia tuoda takaisin Suomeen.

”Vakava vetoomus uudelle sisäministeri Maria Ohisalolle: älä edes harkitse sinne omaan kalifaattiparatiisiin omaehtoisesti ja vapaaehtoisesti lähteneiden suomalaisten miesten tai naisten tuomista Suomen valtion toimesta ja veronmaksajien rahoilla tänne Suomeen”, Zyskowicz sanoo Verkkouutisten BenTV-videoblogissa.

Zyskowiczin mukaan lapset ovat kuitenkin eri asemassa.

”He ovat syyttömiä tilanteeseensa, heidän tuomiselleen on perusteita, heidän elämänsä on varmasti täällä Suomessa parempaa ja turvallisempaa kuin siellä pakolaisleirillä.”

Ohisalo sanoi torstaina Ylen haastattelussa, ettei Suomessa vielä tiedetä, mitä Isis-leireillä olevien kanssa tehdään. Ministerin mukaan tilanne on erittäin vaikea ratkaista. Suomella on hänen mukaansa oma vastuunsa etenkin suomalaisista lapsista, mutta hän ymmärtää myös joidenkin kansalaisten vastustuksen Isis-leirillä olevien vastaanottamista kohtaan.

”Yhtäältä tässä on näiden ihmisten ihmisoikeudet ja turvallisuus, mutta samaan aikaan tosi paljon riskejä. Ajattelen, että lasten oikeuksien täytyy kaikissa tilanteissa toteutua. Se edellä mennään, että lapset ovat turvassa.”

Lue myös: Jalkapantoja ei tulekaan? – Sisäministeri Ylellä: Virheellinen tieto, on muitakin vaihtoehtoja

Asiaan otti perjantaina kantaa myös jihadismin tutkija Juha Saarinen, jonka mukaan vaihtoehtoja on realistisesti katsoen vain kaksi.

”Joko aikuiset noudetaan konfliktialueelta tai ei. Mielestäni Suomen tulisi pääpiirteittään jatkaa nykyistä linjaansa heidän suhteensa. Käytännössä katsoen puhumme aikuisista ihmisistä, jotka ovat tehneet tietoisen valinnan matkustaa konfliktialueelle ja rikkoa siellä lakia liittymällä terroristiseen järjestöön (Isisiin) ja mahdollisesti osallistua sen toimintaan (joko aseelliseen tai sitä muuten tukevaan)”, hän kirjoittaa tviittiketjussa.

Saarisen mukaan tämä ei kuitenkaan ole riskitöntä, sillä kyseiset henkilöt pysyisivät ainakin toistaiseksi Suomen viranomaisten ulottumattomissa.

”Ja he voisivat joutua ympäristöihin missä jihadi. liikehdintään sitoutuminen voimistuu. Heidän aktivisminsa voi myös kohdistua jatkossa Suomeen.”

Saarinen sanoo, että lasten kohdalla tilanne on vaikeampi.

”Kv. sopimukset velvoittavat, eivätkä konfliktialueelle päätyneet ole moraalisesti vastuussa sinne joutumisestaan. Monissa tapauksissa lapset eivät välttämättä ole rikosoikeudellisesti vastuussa teoistaan siellä. Nuorten lasten tapauksessa on äärimmäisen tärkeää, että Suomi toimii mahd. nopeasti ja kotiuttaa lapset, tarjoten heille kaiken mahdollisen avun. Humanitaarinen tilanne konfliktialueen leireillä on poikkeuksellisen huono, joka heijastuu etenkin tämän ikäryhmän hyvinvoinnissa. ”

Nuorilla lapsilla Saarinen tarkoittaa 0-5-vuotiaita. Vanhempien lasten tapauksessa kotiuttaminen tulisi hänen arvionsa mukaan hoitaa niin ikään tehokkaasti, mutta heidän tapauksissaan pitäisi myös tutkia huolellisesti ovatko he altistuneet indoktrinaatiolle ja aseelliselle koulutukselle Isisin toimesta. Isisin koulutus alkaa Saarisen mukaan useinmiten 5-vuotiaana.

”Kaikkien alaikäisten tapauksessa on tärkeää, että lapset pyritään mahdollisuuksien mukaan palauttamaan erillään vanhemmista. Ennen tämän varmistamista lapsien palautuksia ei tulisi käynnistää. Tämä on vakiintunut lähtökohdaksi useimmissa länsimaissa”, hän huomauttaa.

Yle on aiemmin kertonut, että Koillis-Syyriassa al-Holin Isis-leirillä on 44 suomalaista Ylen leirillä haastattelemien naisten mukaan. Suomessa on valmisteltu jo kuukausia suunnitelmaa Isis-lasten auttamiseksi Suomeen.

Lue lisää: Professori epäili Suomen Isis-suunnitelmaa Ylellä – Sisäministeri: Isis-vankeina useita suomalaismiehiä