Venäläinen NTV näytti tammikuun 23. päivä vuonna 2006 kuvaa oletetusta brittiagentista piilottamassa viestien välittämiseen käytettävää keinokiveä. Kuva: EPA / All Over Press
Venäjän presidentti Dmitri Medvedev (vas.) ja liittovaltion turvallisuuspalvelun (FSB) johtaja Aleksandr Bortnikov keskustelivat Kremlissä Moskovassa 11. päivä elokuuta 2008.Kuva: EPA / All Over Press

Venäjällä miliisiin ei luota juuri kukaan, mutta maan turvallisuuspalvelu FSB nauttii yhtä suurta luottamusta kuin ortodoksikirkko. Tämä käy ilmi tuoreesta mielipiteenmittauksesta.

Venäläiset luottavat presidenttiin, pääministeriin, kirkkoon ja turvallisuuspalveluun. Itänaapurissa vietettiin lauantaina ”Venäjän federaation valtiollisten turvallisuuselinten työntekijän päivää”, tšekistin päivää.

Länsimaisin silmin katsottuna juhlapäivä tuntuu oudolta; eihän meillä erityisemmin juhlita Supon päivää, tai jos juhlitaan niin korkeintaan Helsingin Ratakadulla salaisesti.

Viime torstaina liittovaltion turvallisuuspalvelu FSB:n johtaja Aleksandr Bortnikov tapasi juhlapäivän merkeissä johtavien viestimien päätoimittajia ja kertoi, että FSB haluaa saada aikaan vuoropuhelua yhteiskunnan kanssa. Tämä on Venäjällä ennen kuulumatonta.

Toinenkin trendi taitaa olla muuttumassa. Yhä useammin käy niin, että FSB:n työntekijät eivät pysty vastustamaan kiusausta käyttää omaksi edukseen tietoja yrityksistä, turvajärjestelmistä ynnä muista. He ovatkin tehneet taitavasti organisoituja rikoksia. Tällä hetkellä noin 150 tšekistiä on saanut tai saamassa syytteen valta-aseman väärin käyttämisestä.

Venäjä on toista maata

Venäjällä valtiojärjestys ja jopa valtion olemassaolo on kaikkina aikoina ollut ulkoisten tai sisäisten vihollisten uhkaama. Tai ainakin näin on ihmisille kerrottu. Näitä vieraita juonittelijoita vastaan on täytynyt kehittää kaikenlaisia organisaatioita, jotka oveluudellaan lyövät ja tuhoavat inhottavat vehkeilijät. Nikolai I perusti sisäministeriöön kolmannen osaston, ja sitä pidetään salaisen poliisin alkuna Venäjällä.

Joulukuun 20. päivänä 1917 Kansankomissaarien neuvosto antoi asetuksen taistelusta vastavallankumousta ja sabotaašia vastaan, ja samalla perustettiin Yleisvenäläinen erikoiskomissio. Sen johtoon nimitettiin Feliks Dzeržinski.

Tämä päivä tunnettiin aiemmin myös tšekistin päivänä. Erikoiskomission alkukirjaimista (ЧК) eli tše-ka tulee lyhenne tšekisti, turvallisuustyöntekijä, jota vieläkin puhekielessä ja journalismissa paljolti käytetään. Putinin valtakautta sanotaan tšekistien kaudeksi.

Stalinin jälkeen vuonna 1954 neuvostohallitus muodosti Valtiollisen turvallisuuskomitean (KGB), ja vuonna 1995 presidentti Jeltsin vahvisti lain "Venäjän federaation liittovaltiotason turvallisuuspalvelun elimistä". Nykyisin turvallisuuselimiä on monia, ja ne kaikki ovat ministeriölaitoksen kautta presidentille alisteisia.

Näiden lisäksi puolustusministeriöllä on erityinen sotaväen vakoilujärjestelmä, mm. pääesikunnan vakoilupäähallinto (GRU), joka hoitaa sotilasvakoilun. Nämä puolestaan ”kilpailevat” osittain presidentin hallinnon alaisten turvallisuuselinten kanssa. Vastavakoilu muodostaa kaikkien turvallisuuselinten toiminnan rungon.

Tässä mainittujen lisäksi on varmasti muitakin elimiä, mutta niistä ei tavalliselle siviilille juuri tietoja heru.

Mitä Venäjällä vakoillaan?

Riippuu tapauksesta. 1930-luvulla ei tarvittu paljoakaan kansanvihollisen poltinmerkin saamiseksi. Neuvostoliiton vuosina salailu oli suurta: pelkkä käytännön tiedonsaanti vaikkapa suljetuista, kartalle merkitsemättömistä kaupungeista ja teistä vaati erityistä ponnistelua.

Salailu ja vakoilun tarve ruokkivat toinen toistaan. Lisäksi mielialaraporttien teko työllisti kotimaan vakoilukoneistoa suuresti, ja Stalinin jälkeenkin on ajoittain nostettu paljastusjuttuja, joita ovat tehtailleet juuri turvallisuuselimet.

Miliisijärjestelmä ei kuulu turvallisuuselimiin, vaan se on osa sisäministeriön järjestysvoimia. Miliisin työntekijöille maksetaan varsin mitätöntä palkkaa, ja se onkin yksi Venäjän korruptoituneimmista organisaatioista.

Ryöstötapausten tutkinnassa tekijöiksi tai teettäjiksi paljastuvat usein miliisit. Siksipä Venäjällä ihmiset kertovat luottavansa presidenttiin (joulukuussa 73 prosenttia), armeijaan (60 prosenttia ja ortodoksikirkkoon (45 prosenttia), kun taas miliisiin ei luota juuri kukaan. Turvallisuuspalvelu FSB nauttii yhtä suurta luottamusta kuin ortodoksikirkko.

Juhlan kunniaksi kuka tahansa Venäjällä tai meillä voi hankkia arvokkaan näköisiä esineitä, kuten presidentin kuvalla varustetun hopeisen tai kultaisen kvartsitaskukellon samettivuoratussa kotelossa tai pöytäkellon, jota koristaa FSB:n vaakuna. Valikoima löytyy täältä.

Takaiskuista huolimatta – malja turvallisuuspalvelulle!

Kirjoja: Rupert Butler: Neuvosto-Venäjän mustat vuodet: salainen poliisi tsaarinajoista nykypäivään. Minerva 2008. Timo Vihavainen (toim.): Opas venäläisyyteen. Otava 2006. Anne Kuorsalo, Ilmari Susiluoto, Martti Valkonen: Salaisen poliisin valtakunta: KGB, FSB ja suhteet Suomeen. Edita 2003. Oleg Gordievsky & Inna Rogatchi: Sokea peili: ihmisiä vallan ja vakoilun puristuksessa. WSOY 1997.