Lähestyvässä ylimääräisessä puoluekokouksessa valitaan keskustalle pätkäpuheenjohtaja, joka on helppo korvata heti seuraava kesänä, jos tulokset eivät ole erinomaisia. Näin ajattelee ainakin osa keskustalaisista vaikuttajista Uuden Suomen ja Alma Median torstaina julkaiseman kyselyn perusteella.

Keskustan piirivaikuttajilta, puoluevaltuuston jäseniltä ja kansanedustajilta kysyttiin, pitäisikö Kouvolan ylimääräisessä kokouksessa valittavan puheenjohtajan jatkaa tehtävässään ilman uutta puheenjohtajakisaa myös ensi vuoden sääntömääräisen puoluekokouksen jälkeen. Vain noin 39 prosenttia 166 vastaajasta kannatti tätä. Peräti 46 prosenttia katsoi, että ensi vuoden sääntömääräisessä puoluekokouksessa tarvitaan ehdottomasti uusi puheenjohtajakilpailu. Lue lisää: Alman kysely: Kulmuni repäisi kaulan Kaikkoseen

”Se on kyllä mielenkiintoinen tulos”, sanoo Eduskuntatutkimuksen keskuksen erikoistutkija Jenni Karimäki Uudelle Suomelle.

”Kun kerran sääntömääräinen kokous on jo ensi vuonna, olisi ollut hyvinkin mahdollista jättää tämä ylimääräinen kokous pitämättä – mutta silti noinkin suuri osa katsoo, että puheenjohtajakysymys avataan vielä uudelleen ensi vuoden kokouksessa.”

Karimäki arvioi, että osalla Kouvolaan päätöstä tekemään menevillä voi olla mielessään ajatus pätkäpuheenjohtajuudesta ja siitä, että ensi vuonna käydään ”kunnon” kisa.

”Mutta varmasti kummankin kannattajissa on niitäkin, jotka ajattelevat, että nyt valitaan pidempiaikainen puheenjohtaja.”

Pätkäpuheenjohtajan aseman voisi toki sementoida puolueen kannatuksen nousukiito.

”Totta kai, jos keskustan kannatus lähtee kovaan nousuun – kumpi sitten ikinä valitaankaan – niin se vähentää intoa siihen, että ensi vuonna käytäisiin uusi puheenjohtajavaali”, Karimäki pohtii.

Jos kannatus ei nouse, vaanivat taustalla alkuperäinen Sipilän seuraajasuosikki Annika Saarikko, joka nyt jättäytyi kisasta perheenlisäyksen vuoksi, sekä eduskuntaryhmän puheenjohtajana mediahuomiossa paistatteleva ja profiiliaan nostattava Antti Kurvinen.

Juttu jatkuu tviitin alla.

”Kulmunissa nähdään vastausta kysyntään, joka keväällä hyödytti vihreitä”

Nykytilanteessa torniolainen elinkeinoministeri Katri Kulmuni on Alman kyselyn perusteella ennakkosuosikki keskustan puheenjohtajaksi. Kyselyn vastaajista 50 prosenttia kannatti häntä puheenjohtajaksi, kun puolustusministeri Antti Kaikkosta kannatti 39 prosenttia.

Karimäki arvioi, että Kulmunin suosio ei ole yllätyksellinen esimerkiksi kevään eduskuntavaalien valossa.

”Vaaleissa nuoret ja nimenomaan nuoret naiset menestyivät – esimerkiksi vihreissä eduskuntaryhmän kokoonpanokin jo näyttää sen, että nuorilla ja naisilla oli kysyntää”, Karimäki sanoo.

”Voi ajatella, että nyt sitten Kulmunissa nähdään vastausta siihen kysyntään, joka selvästi keväällä hyödytti vihreitä.”

Tämän lisäksi 32-vuotias Kulmuni edustaisi selkeämpää muutosta Juha Sipilästä kuin 45-vuotias Kaikkonen. Juuri nuoruuden moni vastaaja nosti Kulmunin vahvuudeksi.

Tuusulaisen Kaikkosen moni vastaaja puolestaan näki ratkaisuna keskustan ongelmaan, kannatuksen vähäisyyteen Etelä-Suomessa ja kaupungeissa. Molemmat puheenjohtajaehdokkaat toivat tällä viikolla esiin, että keskustan paluu suureksi puolueeksi edellyttää kannatuksen nostamista Uudenmaan ympäristössä. LUE MYÖS: ”Sitten railo repesi vihreisiin ja perussuomalaisiin” – Kaikkonen ja Kulmuni kauhistelivat keskustan kriisilukuja etelässä

Jenni Karimäki huomauttaa, että kummankin ehdokkaan voi ajatella uuden kannatuksen tuojana: Kulmuni voisi houkutella nuoria äänestäjiä, Kaikkonen keskustan ulottuvilta kaikonneita kaupunkilaisia.

Virallisia puoluekokousedustajia on keskustan mukaan tulossa Kouvolaan paikalle noin 1900. Alman kyselyyn tavoiteltiin 334:aa keskustan avainvaikuttajaa, joista 166 vastasi.

Kulmuni on ennakkosuosikki, mutta kysely ei kerro pelin ratkeamisesta, Karimäki katsoo.

”Kyllä tilanne varmasti vielä avoin on.”

Ylimääräinen puoluekokous on yksipäiväinen, joten ehdokkaiden mahdollisuus vaikuttaa puoluekokousväkeen kokouspaikalla on tavanomaista vähäisempi. Perinteinen äänestyspäivää edeltävän illan ja yön lobbaaminen jää tällä kertaa väliin, Karimäki huomauttaa.

LUE MYÖS: Analyysi: Onko Antti Kaikkosen peli jo pelattu?