Valtio aikoo laittaa Helsingin edustalla sijaitsevan Hylkysaaren myyntiin tämän vuoden lopulla. Saari sijaitsee Helsingin edustalla, noin 400 metrin päässä Katajanokan kärjestä. Saareen on siltayhteys Korkeasaaren ja Mustikkamaan kautta.

Kohde myydään avoimella tarjouskilpailulla. Sitä kauppaa valtion liikelaitos Senaatti-kiinteistöt, jonka omaisuuden arvo on noin 4,1 miljardia euroa.

Myyntipäällikkö Jenna Kiukkosen mukaan ei voi vielä antaa arviota siitä, millainen hinta saaresta mahdollisesti saadaan.

”Hylkysaari myydään tarjousten perusteella käypään hintaan. Summan suhteen olemme viisaampia, kun tarjouskilpailu on saatu päätökseen.”

Tarjouskilpailun on määrä alkaa tämän vuoden loppupuolella. Sen tarkkaa pituutta ei ole vielä päätetty, mutta Kiukkosen mukaan tarjouskilpailut ovat yleensä kestäneet kuukaudesta kahteen.

Valtion kiinteistöstrategian perusteella valtiolle tarpeettomista kiinteistöistä voidaan luopua. Kiukkosen mukaan Hylkysaari on menossa myyntiin siksi, ettei sille ole valtion käyttöä.

”Kohteesta on jo nyt tullut paljon kyselyitä, ja oletamme, että kiinnostusta on myös tarjouskilpailun alettua”, Kiukkonen sanoo.

Kiinnostus on ymmärrettävää, sillä saari ja sen rakennukset seisovat yhdellä Helsingin parhaista paikoista. Kun Kruunusillat-raitiotie valmistuu, lähin pysäkki tulee sijaitsemaan vain reilun puolen kilometrin päässä saaresta.

Hylkysaari hiljeni jo vuonna 2008, kun Merimuseo muutti sieltä Kotkaan. Tämän jälkeen saaressa asui vielä jonkin verran ihmisiä. Viimeisimmät yksittäiset vuokrasopimukset ovat päättyneet muutama vuosi sitten.

Saaressa on kaksi suojeltua rakennusta. Näistä tunnetumpi on vuonna 1910 valmistunut luotsikasarmi, jonka tiloissa Merimuseo toimi. Vähemmän tunnettu on saaren toisessa päässä sijaitseva huvila Villa Ida.

Näitä rakennuksia ei saa purkaa. Niissä ei saa myöskään tehdä sellaisia lisärakentamis- tai muutostöitä, jotka tärvelevät kulttuurihistoriallista arvoa.

Koko saaren rakennusoikeus on lainvoimaisen asemakaavan mukaisesti 4900 kerrosneliömetriä. Rakennusoikeudesta noin puolet on käyttämättä.

Hylkysaari on määritelty asemakaavassa virkistysalueeksi. Tämän vuoksi saareen ei voi nousta varsinaisia asuintaloja, vaan rakennusten tulisi olla yleisessä käytössä.

Tyhjänä nököttävälle saarelle on etsitty uutta käyttötarkoitusta jo pitkään. Kaksi vuotta sitten Aalto-yliopiston arkkitehtiopiskelijat suunnittelivat saaren tulevaisuutta yhteistyössä Senaatti-kiinteistöjen kanssa toteutetulla kurssilla. Tuolloin alueelle visioitiin muun muassa konserttitaloa, kylpylähotellia sekä taidemuseota.

Valtio on laittanut viime aikoina myyntiin myös muuta kiinteistöomaisuuttaan. Uutta omistajaa etsii esimerkiksi talvisodan aikana rakennettu luola sekä Bulevardilla sijaitseva Aleksanterin teatteri.

Oikaisu 21.7.2020 klo 10.09 Juttuun korjattu tieto, että Hylkysaari ei tyhjentynyt täysin vielä vuonna 2008, toisin kuin saaren omistaja Senaatti-kiinteistöt alun perin kertoi. Saaressa asui vielä tämän jälkeen joitakin ihmisiä. Viimeiset vuokrasopimukset päättyivät muutama vuosi sitten.