Asuntosäätiö-konsernin toimitusjohtaja Esa Kankainen vetoaa kansanedustajiin, jotta nämä eivät hyväksyisi 73 miljoonan euron siirtoa valtion asuntorahastosta (VAR) vasta perustetulle Suomen Rata -yhtiölle. Kankaisen mukaan rahat tulee käyttää vain kohtuuhintaisen asuntotuotannon edistämiseen.

Eduskunta hyväksyi yksimielisesti lokakuussa tarkastusvaliokunnan mietinnön, jonka kannanoton mukaan hallituksen tulee säilyttää Valtion asuntorahaston asema itsenäisenä ja rahaston käyttö tulee suunnata asumiseen. Kankaisen kirjoittaa blogissaan, että hallituksen viime perjantaina tekemä päätös ”on käsittämättömän lyhytnäköinen ratkaisu”.

Ehdotuksen hylkääminen suuren salin äänestyksessä on Kankaisen mukaan ”ainoa oikea tapa korjata tämä virheellinen päätös”.

”Toivottavasti eduskunta ei hyväksy päätöstä, joka kaiken lisäksi on eduskunnan tarkastusvaliokunnan laatiman mietinnön vastainen. Siinä nimenomaan esitetään, että VAR:n varallisuus tulee suunnata vain asumiseen”, Kankainen toteaa.

Kankainen korostaa, että VAR:n rahat on kerrytetty pieni- ja keskituloisten suomalaisten maksamien valtion aravalainojen korko- ja lyhennyskustannuksista.

”Olisi kohtuullista, että omakustannusperiaatteella määräytyvissä vuokrissa ei kerättäisi rahaa valtion yleiskuluihin, vaan ne hyödyttäisivät nimenomaan kohtuuhintaista asumista”, Kankainen sanoo.

”Tällä kertaa rahoja olisi tarkoitus käyttää raideliikenteen kehittämiseen. Asiaa perustellaan sillä, että se hyödyttäisi välillisesti myös asuntotuotantoa. Asia on kuitenkin periaatteellinen, sillä asuntorahaston varat on tarkoitettu suoraan kohtuuhintaisen asuntotuotannon tukemiseen, eikä siitä pidä poiketa.”

LISÄÄ AIHEESTA:

”Suuri pommi: Hallitus tekee viime metreillä ryöstön” – Sdp tylyttää Suomen Rata -rahoja

Älähdys Sipilälle ja Bernerille lisäbudjetista – ”Hallitus ohittaa törkeällä tavalla eduskunnan tahdon”

Petteri Orpo vastaa Suomen Rata -ryöstöväitteisiin: ”Tämä on aivan yksinkertainen yhtälö”

Suomen valtiolta jättimäinen panostus raidehankkeisiin – Tunnin juna etenee