Helsingin pormestariksi mitä todennäköisimmin nouseva Jan Vapaavuori (kok.) alleviivaa Ilta-Sanomien haastattelussa aikeitaan estää Helsinkiin esitetyn suurmoskeijan toteutuminen. Moskeijan puuhanainen Pia Jardi puolestaan ilmoittaa Uudelle Suomelle, ettei ole luovuttamassa.

– En ole koskaan muuttanut kantaani vaaliyönä. Minulla on samat kannat vaalien jälkeen kuin ennen niitäkin, Vapaavuori kommentoi moskeijakantaansa IS:lle vaalivoiton jälkeen.

– Minusta tällaista moskeijaa ei Helsinkiin tarvita. On selvää, että omalta osaltani tulen tekemään töitä sen eteen, ettei moskeijaa Helsinkiin rakenneta. Viime kädessä siitä päättää valtuusto, Vapaavuori jatkaa.

Hän arvioi, että kokoomuksen suurimman puolueen aseman ja todennäköisen pormestaripaikan vuoksi suurmoskeijan toteutumismahdollisuudet heikkenivät merkittävästi.

Moskeijahankkeen vetäjä Pia Jardi puolestaan kommentoi tilannetta Uudelle Suomelle. Hänen mukaansa Vapaavuoren vaalivoitto ei murskannut toiveita, ”jos ei Jan Vapaavuoresta tule Helsingin diktaattoria”.

– Mutta kyllä Helsingissä tähän päivään asti on toiminut demokratia ja päätöksentekijöitä on monta muutakin. Päätökset tehdään jatkossakin normaalin päätöksentekokanavan kautta, eikä se ole yksi henkilö, joka siitä päättäisi, Jardi toteaa.

Lue koko Jardin haastattelu: Kaatuuko suurmoskeija Vapaavuoren äänivyöryyn? – ”Ei hänestä diktaattoria tule”

Lue myös: Jan Vapaavuori tiukkana: Vastustan suurmoskeijaa riippumatta rahoittajasta – alustoja ”epäterveille ilmiöille”