Sekä suomalaisten että virolaisten tulisi kasvattaa alkoholinkulutustaan, jotta Viron hallituksen ilmoittama alkoholiverotuksen kevennys saataisiin paikattua Viron valtion verotuloissa, varoittaa taloustieteen teorian apulaisprofessori Viktor Trasberg Tarton yliopistosta mielipidekirjoituksessaan Viron yleisradion sivuilla.

Viron uusi hallitus kertoi viime viikolla alentavansa oluen, siiderin ja väkevän alkoholin veroa 25 prosentilla heinäkuun alusta lähtien. Alennus on herättänyt keskustelua myös Suomen hallitusneuvotteluissa.

”Valmisteverotulojen kato, jonka alkoholiverotuksen alennus aiheuttaa, voidaan korvata vain sekä virolaisten että suomalaisten lisääntyneellä kulutuksella”, Trasberg kirjoittaa.

LUE MYÖS: Yksi alkoholiluku jäi kertomatta, Panimoliitto älähti heti – Näin vastaa THL:n tutkimusprofessori

Trasbergin mukaan alkoholiverotuksen alennuksen tavoite on tuoda takaisin Viroon alkoholimyynti, jota on valunut halvemman verotuksen Latviaan. Viron nostettua alkoholiverotustaan virolaiset itse ovat suunnanneet Latviaan ja suomalaiset vähentäneet Viron-käyntejään.

“Mutta se onkin kaikki, mitä veroalennus tekee. Mitä tulee valtion valmisteverotuloihin, ne itse asiassa vähentyvät 12 miljoonalla eurolla vuodessa.”

Jos Viron verotuottojen lasku haluttaisiin korvata kotimaisella kulutuksella, kaikkien täysi-ikäisten virolaisten tulisi ostaa vuosittain yhdeksän pulloa vodkaa – tai kolme litraa puhdasta alkoholia vuodessa.

“Ja siltikään emme saisi valtion kirstuihin senttiäkään lisää, vaan lähimmä kompensoisimme valmisteverotuksen alennusta.”

Apulaisprofessorin mukaan Viron valmisteverotulot ovat itse asiassa kasvaneet vauhdilla viime vuosina, kun verotusta on kiristetty. Nyt verotulot tulevat kääntymään laskuun ainakin lyhyellä tähtäimellä, Trasberg ennustaa.

”Valmisteverotulot voivat kasvaa vain Viron ja Suomen lisääntyvän kulutuksen kautta.”

Trasberg arvioi, että veronalennus ei murra Latviaa, mutta satuttaa Viroa verotulojen ja alkoholihaittojen muodossa. Hän uskoo naapurimaiden, sekä Latvian että Suomen, reagoivan Viron alennukseen. Tosin Suomessa on ennen Viron uutista pohdittu lähinnä alkoholiverotuksen kiristämistä. Nyt hallitusneuvotteluita onkin jo ehditty lobbaamaan, jotta alkoholiverotusta ei ainakaan kiristettäisi vahvasti.

”Olemme jo hävinneet valmisteverosodan Latvialle ja Suomelle. Naapureiden mahdolliset reaktiot on tietysti ohitettu täällä [Viron keskustelussa]”, Trasberg kirjoittaa etenkin Latvian verotoimiin viitaten.

Hän epäilee myös sitä, että pelkkä alkoholiverotuksen muutos toisi suomalaisturistit takaisin Viroon. Muun muassa Viron yleisen hintatason nousun onkin raportoitu vaikuttaneen suomalaisten hiipuneeseen kiinnostukseen.

Päivitys: Jutusta poistettu Viron yleisradioyhtiön kirjoituksen Suomea koskeva virheellinen väite, jonka mukaan Suomi olisi jo ilmoittanut vastatoimista.

LUE MYÖS:

Virossa kriisikokous – aiheena Suomi: ”Suomalaisturisti on muuttunut oleellisesti”

Viro kallistui nopeasti – katso vertailu Suomen hintoihin: ”Tuoppi 3 €”