Vasemmistoliiton kokenut kansanedustaja Annika Lapintie kehottaa seuraavaa hallitusta varomaan ”ylilyöntejä” Suomen suurta hävittäjähankintaa tehtäessä.

Suomi on korvaamassa nykyisiä Hornet-hävittäjiään 7–10 miljardin euron suurhankinnalla, jonka lähtökohta on ostaa tilalle 64 uutta hävittäjää.

”Rahasummat ovat niin suuria, ja meillä on myös haasteita sosiaaliturvassa, terveydenhuollossa, että toivoisin, että seuraava hallitus ottaisi miettiessään tätä huomioon”, Lapintie sanoi Ylen Ykkösaamun haastattelussa.

Hänen mukaansa hävittäjähankinnassa tarvitaan ”rauhallista malttia ja miettimistä, että vältettäisiin ylilyöntejä ja ylihankintoja – eikä käytetä väärällä tavalla turvallisuuspolitiikkaa perusteena”.

Myös Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson on kyseenalaistanut, täytyykö Suomeen hankkia HX-hankkeen yhteydessä juuri 64 hävittäjää.

”Tietenkin koko maata pitää pystyä puolustamaan, mutta ilmavoimia ei pidä mitoittaa sen mukaan, että Suomi ryhtyisi hyökkäyssotaan tai johonkin vastaavaan”, Andersson totesi taannoin Hufvudstadsbladetin haastattelussa.

Eduskunnan porvaripuolueissa puolestaan on katsottu, että hävittäjähankinnan tukeminen – Ilmavoimien vaatiman määrän mukaisesti – on hallituskysymys ensi kevään neuvotteluissa.

Lapintien mukaan hävittäjät tulee rahoittaa budjetin ulkopuolelta erillismäärärahalla. Hän myönsi, että kun kalusto vanhenee, kuten Hornetit nyt, ne on uusittava.

”Näin varmaan on. Mutta en lähde lyömään lukkoon mitään määriä”, hän lisäsi.

Eduskunnan perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Lapintieltä kysyttiin myös kantaa puolustusliitto Naton jäsenyyteen.

”En katso, että liittoutuminen tai aseiden lisääminen lisäisi turvallisuutta Pohjolassa”, hän sanoi.

LUE MYÖS:

Ilmavoimat haluaa 64 hävittäjää – Li Andersson kyseenalaistaa HBL:ssä: HX-hankintaa ei pidä mitoittaa hyökkäyssotaan

HX-jyrähdys eduskunnasta – hävittäjähankkeen tukeminen ”on hallituskysymys”