Vasemmistoliiton ja vihreiden johtajat ovat tiistaina arvioineet, että Juha Sipilän vetäytymispäätös voi parantaa keskustan mahdollisuuksia päästä hallitukseen.

Asiasta kirjoittaa muun muassa Vasemmistoliiton varapuheenjohtaja, kansanedustaja Hanna Sarkkinen Puheenvuoron blogissaan.

”Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä ilmoitti tänään jättävänsä tehtävänsä puheenjohtajana vaalituloksen johdosta. Johtajavaihdos voi avata keskustalle paremmat mahdollisuudet hallitukseen osallistumiselle”, Sarkkinen toteaa.

Samaa mieltä oli puolueen puheenjohtaja Li Andersson aiemmin. Vasemmistoliitto ilmoitti tiistaina halukkuutensa hallitusneuvotteluihin, joita alkanee tunnustella sdp:n Antti Rinne.

”Toivottavasti tämä [Sipilän lähtö] edesauttaa keskustan mahdollisuuksia olla mukana hallitusneuvotteluissa. Tulkitsen tämän päivän viestejä niin, että keskusta ei ole sulkenut pois mahdollisuutta olla mukana hallitusneuvotteluissa”, Andersson sanoi Ylelle.

Myös vihreiden puheenjohtaja Pekka Haavisto sanoo puolueen lehdelle, että yhteistyö keskustan kanssa saattaa olla vihreille helpompaa johtajan vaihtuessa.

Vasemmistoliiton Sarkkinen huomioi keskustan ”maksaneen yksin laskun porvarihallituksen teoista”, kun sekä perussuomalaiset että kokoomus menestyivät vaaleissa.

”Se ehkä heijastaa sitä, että harjoitettu politiikka oli kokoomuslaista eivätkä keskustan kannattajat kiittäneet. Todennäköisesti vasemmistoyhteistyö maistuisi paremmin keskustan kannattajille”, Sarkkinen pohtii.

”Omituista on, että mukana leikkaamassa olleet perussuomalaiset kykenivät pesemään kätensä köyhien kurittamiselta ja säilyttivät kannatuksensa. Melkoinen silmänkääntötemppu”, Sarkkinen kirjoittaa viitaten hallituksen kokoonpanoon kesään 2017 asti.

Sarkkinen avasi blogissaan toivomansa hallituspohjan

Hanna Sarkkisen mukaan tavoiteltava hallituspohja voisi Vasemmistoliiton näkökulmasta olla ”moderni kansanrintama”, jonka muodostaisivat sdp, Vasemmistoliitto, vihreät, keskusta ja Rkp.

”Punavihreät puolueet eivät pysty muodostamaan keskenään enemmistöhallitusta, joten muitakin puolueita tarvitaan. On selvää, että yhteistyö keskustan kanssa olisi helpompaa kuin kokoomuksen kanssa, mutta lopulta hallitusohjelma ratkaisee hallitukseen osallistumisen”, Sarkkinen kirjoittaa.

Antti Rinteen hallitustunnusteluiden panokset ovat Sarkkisen mukaan kovat. Sarkkinen uskoo, että Rinteen epäonnistuminen voisi tarkoittaa Sipilän hallituksen alkuperäisen pohjan, eli perussuomalaisten, kokoomuksen ja keskustan hallituksen paluuta. Tämä olisi kova isku punavihreille puolueille, jotka kaikki katsovat itsensä vaalivoittajiksi.

”Jos demarien hallitustunnustelut eivät johda lopputulokseen, voi pahimmassa tapauksessa edessä olla uusi perusporvarihallitus. Uskon ja toivon kuitenkin, että tähän ei päädytä. Edessä on mielenkiintoiset viikot”, Sarkkinen kirjoittaa.

LUE LISÄÄ:

Juha Sipilä eroaa – ”Vaalitulos ei jätä minulle mahdollisuuksia”

Tutkija: Keskusta olisi voinut valita Sipilän seuraajan parissa viikossa – Miksi valinta siirrettiin 5 kuukauden päähän?

Halla-aholla poikkeava tulkinta – Orpo: Puhemiehen paikka kuuluu hallituksen toiseksi suurimmalle

Näkökulma: Juha Sipilä oli pelastaja, joka jättää jälkeensä kaaoksen

Petteri Orpolta ehto Antti Rinteelle: ”Kokoomus ei voi olla paha poliisi”

Keskustan johto: Kansa osoittanut puolueen oppositioon – 9 ehtoa hallitukseen