Valtion rahapeliyhtiö Veikkaus pyrkii tuntuvasti kasvattamaan pottia, jonka suomalaiset pelaajat häviävät sille, selviää Veikkauksen strategiaa koskevista materiaaleista. Talouselämän mukaan yhtiö pyrkii kasvattamaan pelikatettaan eli sille hävittyjä rahoja.

Asiaa käsitellään viime marraskuussa päivätyssä Veikkauksen laatimassa esittelymateriaalissa, jolla yhtiö esittelee uutta strategiaansa. Veikkauksen hallitus hyväksyi uuden strategian viime elokuussa.

Materiaalin mukaan Veikkauksen vuosien 2019–2021 strategian kriittisiin menestystekijöihin kuuluu ”varmistaa parhaiden asiakkuuksien pysyminen ja arvon kasvattaminen erityisesti kilpailun kohteena olevissa asiakasryhmissä”.

Materiaalissa kerrotaan, että arvon kasvattamiseen Veikkaus pyrkii kasvattamalla ”target-asiakkaiden” pelikatetta, eli heidän Veikkaukselle häviämiään rahoja. Pelikate tarkoittaa Veikkauksen tuottoja, joista on vähennetty pelaajille maksetut voitot.

Lue myös: Nuorisojärjestö kypsyi Veikkaukseen: ”Toiminnan on muututtava tai monopoli purettava”

Target-pelaajissa on kolme ryhmää, joista ensimmäinen ryhmä on nimetty ”parhaiksi asiakkaiksi”.

Parhaat asiakkaat ovat Veikkauksen esitysmateriaalin mukaan ”kilpailtua tarjoamaa pelaavia suurpelaajia”, joiden pelikatteen, eli Veikkaukselle hävittyjen rahojen, keskiarvo on 700 euroa kuussa henkeä kohden. Yhteensä ”parhaiden asiakkaiden” häviämät rahat olivat vuoden ajanjaksolla 193 miljoonaa euroa.

Parhaiden asiakkaiden kohdalle Veikkaus on kirjannut saatetekstin: ”pidä kiinni”.

Toisena target-ryhmänä mainitaan ”eCasinoa ja eVedonlyöntiä pelaavat, muut kuin parhaat kilpailtua tarjoamaa pelaavat asiakkaat”. Heidän yhteiseksi pelikatteekseen kerrotaan vuoden ajanjaksolta 290 miljoonaa euroa. Ryhmän kohdalla on saateteksti: ”kehitä palveluita”. Kolmanneksi ryhmäksi on nimetty muut nettipelaajat, joiden pelikate on 68 miljoonaa euroa ja joiden kohdalla on saateteksti: ”innosta”.

Ennusteen mukaan viime vuoden ”pelikate ja pito” oli kaikkien target-asiakkaiden kohdalla yhteensä 577 miljoonaa euroa. Vuoden 2021 tavoitteeksi Veikkauksen laatimassa esittelymateriaalissa heidän osaltaan on merkitty 769 miljoonaa euroa, eli tavoitteessa pyritään kasvattamaan summaa lähes 200 miljoonalla eurolla.

Veikkauksen mukaan yhtiöön kohdistuu kovaa kilpailua maltalaisista nettipeliyhtiöistä, jotka ”eivät maksa veroja mihinkään”.

LUE LAAJEMPI JUTTU TALOUSELÄMÄN SIVUILTA.

LUE MYÖS: Kylmä totuus suosikkipeleistä – THL: Tajuavatko suomalaiset tätä?