Euroopan unioni on reagoinut kovin sanoin Venäjän presidentin Vladimir Putinin eilen keskiviikkona allekirjoittamaan päätökseen, jonka mukaan Luhanskin ja Donetskin alueiden asukkaiden hakemukset Venäjän passista käsitellään nopeutetusti.

EU:n ulkosuhteista vastaava korkea edustaja Federica Mogherini pitää Putinin päätöstä hyökkäyksenä Ukrainan itsemääräämisoikeutta vastaan.

”Tällaisen päätöksen ajoittaminen heti Ukrainan presidentinvaalien jälkeen osoittaa, että Venäjän tarkoituksena on edelleen pahentaa levottomuuksia Ukrainassa ja lietsoa konfliktia”, Mogherini sanoo tiedotteessaan.

Mogherini varoitti samalla Venäjää toimimasta Minskin sopimusta vastaan.

Myös Ukrainan vastavalittu presidentti Volodomir Zelensky on kommentoinut Putinin päätöstä kovin sanoin.

”Venäjä on aggressiivinen valtio, joka käy sotaa Ukrainaa vastaan. Tämä ei tuo meitä lähemmäs lopullista tavoitetta aselepoa”, hän sanoi omassa lausunnossaan BBC:n mukaan.

Zelensky on vedonnut myös kansainväliseen yhteisöön, jotta se painostaisi Venäjää uusilla pakotteilla.

Vladimir Putin ihmettelee rajuja reaktioita.

”Tarjouksessamme ei ole mitään epätavallista. On hyvin epätavallista, että tällainen provosoi negatiivisia reaktioita. Me emme provosoi ketään”, hän sanoi uutistoimisto TASSin mukaan.

Länsimaat ovat asettaneet Venäjälle talouspakotteita Venäjän miehitettyä Krimin ja aloitettua sodan Itä-Ukranassa vuonna 2014. Venäjä on asettanut omia vastapakotteitaan länsimaille ja Ukrainalle.

Tilanne Ukrainan ja Venäjän välillä kiristyi marraskuun lopulla, kun Venäjä tulitti ja valtasi ukrainalaisaluksia miehittämänsä Krimin niemimaan lähistöllä marraskuun lopulla ja on kiristänyt otettaan Kertsinsalmesta, joka erottaa Asovanmeren Mustastamerestä.

Lue myös:

”Ukraina todisti jälleen kerran olevansa vapaa ja demokraattinen”

Politico: ”Ukrainan vaalien suuri voittaja on Vladimir Putin”

Ukrainalaisministeri vaatii kovempia Venäjä-pakotteita: ”Tätä asetta Venäjä käyttää Eurooppaa vastaan”

Nytkö löytyi selitys Venäjän käytökselle? – ”Käynnissä suora hyökkäys Ukrainaa vastaan”

Natolta täysi tuki Ukrainalle – ”Ukrainassa on käynnissä sota, Venäjän vetäydyttävä”