Venäjän historian uudelleenkirjoitus saa naapurit valppaiksi. Tutkijoita hämmentää venäläiseverstin tulkinta, jonka mukaan Puola oli syypää Hitlerin hyökkäykseen vuonna 1939.

Eversti Sergei Kovalevin artikkeli ilmestyi Venäjän puolustusministeriön sivustoilla. Niissä käsitellään historian väärennöksiä.

-Näkemys ei ole mitään hitleriläistä historiaa, Kovalev sanoo Fontanka ru.- lehdelle. Artikkelista käytävän keskustelun taustalla nähdään Venäjällä aloitettu historian tulkinnan päivitys.

Venäjän parlamentti käsittelee lakiehdotusta, jonka mukaan Neuvostoliiton roolin vähättelystä toisen maailmansodan voittajavaltiona pitäisi rangaista. Tämän lisäksi presidentin kansliaan on perustettu komitea valvomaan historian kirjoitusta.

– Venäjä käyttää surutta historiaa ulkopolitiikan välineenä, sanoi tutkijatohtori Pilvi Torsti (sd.), Historiatietoisuus Suomessa –tutkimushankkeen johtaja, Uuden Suomen euroehdokkaiden kaksintaistelussa.

Helsingin yliopiston dosentti Arto Luukkanen muistuttaa, että historiakomission idea on hallita menneisyyttä.

– Historia ei ole eksakti tiede, vaan se on armottomampi asia. Niin pitkään kuin on historiallista muistia ja menneisyyden lähteitä, sitä ei voi hallita eikä hallinnoida.

Päätoimittaja Semen Novoprudski kirjoitti Gazeta ru-verkkolehdessä, että eversti Kovalev toi tulkinnassaan esiin seikkoja, jotka ovat luontevia Georgian jakamisen hyväksyneelle valtiolle. Myös Venäjällä on herätty kysymään, miksi presidentti perustaa komission taistelemaan historian vääristelyjä ja Venäjän etujen loukkaamista vastaan.

Aleksanteri-instituutin maisterikoulun johtajan Tapani Kaakkuriniemi epäilee, voisiko historiaa tulkita totuuskomissio Etelä-Afrikan tyyliin.

-Sitten se kävisi läpi Venäjän ja sen edeltäjien käymät sodat 850-luvulta nykypäivään ja jakaisi tuomiot vihollisille, Kaakkuriniemi sanoo.

Lue Jarmo Koposen näkökulma täältä.