Venäjä syyttää Yhdysvaltoja useiden aserajoituksiin liittyvien velvoitteiden loukkaamisesta.

Venäjän ulkoministeriö julkaisi lauantaina syytöksistään 11-sivuisen asiakirjan. Yhdysvallat on sen mukaan muun muassa rikkonut aiempia kahdenvälisiä aserajoitussopimuksia, samoin kansainvälistä kemialliset aseet kieltävää sopimusta.

Maiden välejä on jatkuvasti hiertänyt Yhdysvaltain ohjuskilpihanke, jonka mukaan Itä-Euroopan maihin sijoitetaan torjuntaohjuksia. Venäjä ilmoitti äskettäin sijoittavansa Iskander-ohjuksia Pietarin lähistölle, mikä on puolestaan huolestuttanut virolaisia.

Venäjä kertoi myös lauantaina tehneensä onnistuneen ohjuskokeen Barentsinmerellä. Kokeessa testattiin kahta mannertenvälistä ohjusta.

Venäjän ja Yhdysvaltain presidentit allekirjoittivat huhtikuussa sopimuksen ydinaseiden määrän vähentämisestä. Yhdysvaltain senaatin ja Venäjän duuman on vielä vahvistettava se.