Pitkään Venäjää seurannut Institute of International Affairs Praguen tutkija ja New Yorkin yliopiston entinen professori Mark Galeotti arvioi Venäjän presidentin Vladimir Putinin arvioineen länsimaiden reaktiot väärin Salisburyn hermomyrkkyiskun osalta.

–Vladimir Putin meni vihdoin liian pitkälle, Galeotti toteaa asiaa käsittelevän kirjoituksensa otsikossa The Atlantic –lehdessä.

Hän kuvailee Putinin osanneen vuosien ajan taiteilla kansainvälisten sääntöjen rikkomisessa ”punaisen linjan” rajamailla. Putin on Galeottin mukaan tähän asti myös hyötynyt siitä, etteivät länsimaat ole vastareaktioissaan olleet kovin yhtenäisiä.

–Tällä kertaa hän (Putin) arvioi tilanteen väärin, Galeotti kommentoi.

Tiistaina sotilasliitto Nato kertoi venäläisdiplomaattien akkreditointien peruuttamisesta päämajassaan. Maanantaina yli 20 maata ilmoitti Venäjän vastaisista toimista, pääosin diplomaattien karkotuksista. Suomi karkottaa yhden venäläisen diplomaatin.

Toimet ovat reaktio Salisburyssä tapahtuneeseen myrkkyiskuun, josta länsimaat syyttävät Venäjää. Entinen venäläisagentti myrkytettiin venäläisperäisellä hermomyrkyllä Ison-Britannian maaperällä. Venäjä kiistää syytteet.

Galeotti huomauttaa, että länsimaat reagoivat nyt ensimmäisen kerran yhdessä.

–Karkotukset muuttavat geopoliittista maisemaa. Aikaisemmissa tapauksissa, kuten Aleksander Litvinenkon myrkytyksessä vuonna 2006, Moskova joutui tekemisiin yhden maan vastalauseen kanssa kerrallaan. Tällä kertaa lännen viesti on poikkeuksellisen yhtenäinen.

Ajatushautomo Atlantic Councilin kokenut Itä-Euroopan asiantuntija, ekonomisti ja Boris Jeltsinin venäläishallinnon neuvonantajiin kuulunut Anders Åslund kuvaili jo maanantai-iltana olevansa vaikuttunut länsimaiden toiminnasta.

–Kyseessä oli odottamaton ja hyvin koordinointi toimi, joka toteutettiin nopeasti. Olisi ollut vielä parempi, jos se olisi toteutettu asymmetrisesti ja jos se olisi kohdistunut länsimaissa olevaan Kremlin rahaan ja täyden läpinäkyvyyden vaatimiseen. Silti vaikuttava toimi, mitä tulee voimakkuuteen, nopeuteen ja koordinointiin, hän tviittasi.

Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov on kuvaillut karkotuksia sietämättömiksi.

Venäjä ei ole vielä ilmoittanut konkreeteista vastatoimista eikä Putin itse ole kommentoinut tilannetta sanallakaan.

Lue myös:

Nato-pomo: ”Tämä on selvä viesti Venäjälle”

Venäjän ulkoministeri: ”Emme siedä länsimaiden röyhkeyttä - voitte olla varmoja siitä, että vastaamme”

Hallitusriveistä vastaus Erkki Tuomiojalle: ”Haluaako SDP tehdä Suomesta moraalittoman sivustakatsojan?”

Reaktio Venäjältä: Vastaamme jokaiselle maalle – karkotuksia tulossa

Sauli Niinistö: ”Syytä keskittää voimia siihen, että kuilu lännen ja Venäjän välillä alkaisi asettua toiseen asentoon”

Tutkijat kiittelevät Suomen ratkaisua: ”Tärkeä viestiarvo”