Venäjä varoitti Irania keskiviikkona kertomalla tukevansa YK:n sanktioita, mikäli Teheran ei lopeta uraanin rikastamista lähipäivien kuluessa. Asiasta kertoo uutistoimisto Reuters.

Venäjä liittyy Yhdysvaltojen, Iso-Britannian ja Ranskan rintamaan, joka tarvittaessa rankaisee Irania, jonka uskotaan havittelevan omaa ydinasetta.

YK:n turvallisuusneuvosto on vaatinut Irania lopettamaan uraanin rikastamisen. Iran on kieltäytynyt ja kertonut havittelevansa pelkkää ydinteknologian hallintaa, jotta voi rakentaa itselleen ydinreaktorin.

Ranska ja Iso-Britannia on jäädyttänyt iranilaisia rahavaroja ja asettanut tiettyjä iranilaisviranomaisia matkustuskieltoon. Venäjän sidokset Iranin energiateollisuuteen ovat kasvaneet niin suuriksi, ettei se ole aiemmin halunnut olla mukana Irania vastaan asetetuissa pakotteissa.