Dosentti Arto Luukkanen uskoo, että presidentti Dmitri Medvedev on vahvistanut poliittista asemaansa Georgian sodan seurauksena. Kenraalien halukkuus demonstroida Venäjän sotilaallista voimaa voi korostua Venäjän uudessa ulkopolitiikassa.

Luukkasen kirja, Georgian sota - Miten mahdottomasta tuli mahdollinen, julkaistiin tänään Helsingissä. Teos ilmestyy WSOY:n Barrikadi-pamflettisarjassa.

Venäjä-tutkija muistuttaa, että vaikka Venäjän sisäisen valtataistelun mahdollisuus näyttää vielä vähäiseltä, kannattaa ottaa huomioon pääministeri Vladimir Putinin ja Medvedevin välien mahdollinen kiristyminen.

– Armeijan tuki tulee nostamaan presidentin asemaa ja antaa ylipäällikkönä toimivalle presidentille arvovaltaa. Uusi poliittinen tilanne vaikuttaa siihen, että Medvedevin on kuunneltava herkällä korvalla armeijan ääntä, Luukkanen kirjoittaa.

Venäjä-tutkijan mukaan Medvedevin poliittinen tottelevaisuus ja ”nuoremman partnerin osa” näyttääkin olevan ehdoton edellytys sille, että nykyinen tilanne voi jatkua. Medvedev on Putinin suojatti ja henkilökohtaisessa lojaliteettisuhteessa entiseen presidenttiin.

Luukkasen mielestä Medvedev on myös ”panttivankina” tilanteessa, jossa Putinilla on hallitsemiseen tarvittava arvovalta, hallinnon avainhenkilöt ja salaisen poliisin FSB:n tuki.

Turvallisuuspalvelut riitelevät huumerahasta

Erityisen hyvin tämä näkyi syksyllä 2007 niin sanotussa ”tsekistien sodassa”. Eliitin valtataistelu näytti silloin olevan varteenotettava mahdollisuus Venäjällä. Luukkanen viittaa kirjassaan tutkija Pekka Kauppalan vielä julkaisemattomaan käsikirjoitukseen: Tšekistien sota.

Kiista avautui kun huumepoliisin johtaja Viktor Tšerkesov paljasti 9.10. 2007 Kommersant-lehdessä FSB:n ja huumeviraston välisen konfliktin.

Tällaisia asioita ei sekurokratian eli turvallisuusorganisaatioiden hallitsemassa maassa yleensä tuoda julkisuuteen. Venäjällä tilanne ehti kärjistyä niin, että vanhoja kirjoittamattomia lakeja rikottiin. Konfliktin toisena osapuolena oli Venäjän turvallisuuspalvelun FSB:n pitkäaikainen johtaja Nikolai Patrushev ja presidentin varakansliapäällikkö Igor Setshin.

– Kiistan todelliset syyt olivat ilmeisesti huumekaupassa, erityisesti Keski-idän heroiinikaupassa ja sen tulojen jakamisessa. Kyseinen ”ala” on klassinen tiedustelupalvelujen ”epävirallisten tulojen” hankintakenttä, Luukkanen kirjoittaa.

Mahdollinen valtataistelu näytti repivän valtion turvallisuusorganisaatioita kahteen eri leiriin. Toinen riidan syy oli tulliala, jossa molemmat puolet ovat takavarikoineet toinen toisiltaan raskauttavia todisteita – niin sanottuja ”kompromaatteja”.

Venäjän Nato-vastaisuus kasvussa

Venäjä-tutkija korostaa, että Georgian sota herätti Venäjällä kansallisia tunteita, jotka kanavoituivat ennen kaikkea Nato-vastaisuuteen. Georgian sodan aikana virallinen Venäjä käytti taitavasti hyödykseen tätä valtiollista nationalismia.

– Periaatteessa 080808 konflikti merkitsi EU:lle samaa kuin syyskuun 9. USA:lle – kriisi paljasti maailman kovan todellisuuden. Hätäkokouksia tai vahvan puheenjohtajamaan ponnistuksia lukuun ottamatta, EU on kunnianarvoisa – ei mitään, Luukkanen kirjoittaa.

Epäsuhtaa korostaa Luukkasen mukaan se, ettei EU:lla ole varsinaista Venäjä-politiikkaa. Ennen kaikkea Venäjää kiinnostaa uudenlaisen Etyj-ratkaisun organisoiminen Venäjän, EU:n ja USA:n välille, jota se marraskuussa 2008 jo ehdotti. Tässä vaiheessa turvallisuuspoliittisen dialogin sisältö on vielä epäselvää.

Luukkasen mielestä presidentti Medvedev on myös asettanut arvovaltansa uuden turvallisuuspoliittisen aloitteen taakse. Aloitteen kevyt hylkääminen olisi tuhoisaa hänen asemalleen.

– Suomella on tässä mahdollisuus nostaa profiiliaan ja toimia parhaimpien Suomen ulkopolitiikan ”paasikiviläisten” perinteiden mukaisesti, Luukkanen opastaa.

Kaasuputken aggressiivinen kummi

Venäjän ulkopolitiikan eräänä tärkeänä käytännön tavoitteena on varmistaa sen energian siirtäminen kuluttajille. Se tarkoittaa öljy- ja kaasuputkien kulun turvaamista.

Tässä Venäjä perustelee Luukkasen mukaan kantojaan vanhoilla geopoliittisilla argumenteilla. Venäjä ei halua olla pelkkä raaka-aineiden tuottaja. Sen energiapolitiikka perustuu periaatteeseen ”venäläinen energia – venäläisillä putkilla”.

– Venäjän uusi rooli maan valtiollisen energiayhtiön Gazpromin aggressiivisena kummina muistuttaa jossain määrin Iso-Britannian antamaa apua Itä-Intian Kauppakomppanialle tai Iso-Britannian toimia oopiumisodassa Kiinaa vastaan 1800-luvulla. Asiakkaan ei kannata pullikoida, sillä aktiivisella kauppiaalla on takanaan mahtava suojelusenkeli!, Luukkanen kirjoittaa.