Toinen aalto on estettävä, totesi valtiovarainministeri Matti Vanhanen (kesk) esitellessään vuoden 2021 budjettiehdotustaan medialle keskiviikkona. Kuten Vanhanen on toistanut, koronan hoito on nyt myös talouden hoitoa.

Suomen talouden suurin varjo seuraaville vuosille on vienti, Vanhanen sanoi.

”Vientimme uhkaa hiipua pitkäksi aikaa, ellei maailmalla kyetä epidemiaa hallitsemaan”, Vanhanen sanoo.

Hänen mukaansa ensi vuoden budjettiesitys keskittyy toimiin, joihin Suomi voi itse vaikuttaa, kun taas vientiteollisuuden kysyntään maailmalla täytyy vaikuttaa EU-tasoisin elvytystoimin.

Koronaepidemia aiheuttaa tänä vuonna Suomelle arviolta 20 miljardin euron alijäämän. Valtionvelka nousee ensi vuonna arviolta 132 miljardiin euroon.

”Jaan monen suomalaisen huolen valtion nopeasta velkaantumisesta. Projektini on saada velkaantuminen hallintaan. Tämä edellyttää, että hallitus huolehtii viruksen leviämisen estämisestä ja palaa kehyssääntöön. Lisäksi on päätettävä ripeästi työllisyystoimista ja sote-uudistuksesta”, ministeri Vanhanen sanoo.

Ensi vuoden budjettiesityksessä on Vanhasen mukaan keskeistä, että nyt palataan menokehyksen rajoitteisiin. Hallitus päätti vuoden 2020 ensimmäisen lisätalousarvion yhteydessä, että valtiontalouden menokehys ei rajoita kuluvaa vuotta, jolle kohdentuu koronaepidemian takia mittavia elvytystoimia.

”Hallitus on kuitenkin sitoutunut valtiontalouden kehysmenettelyyn ja julkisen talouden suunnitelmassa 7.10.2019 asetettuun vaalikauden kehykseen, ja kehystä noudatetaan jälleen vuodesta 2021 lukien”, valtiovarainministeriön tiedotteessa kerrotaan.

Toukokuussa talouspoliittinen ministerivaliokunta puolsi valtioneuvostolle poikkeusolojen mekanismin käyttöönottoa, jonka seurauksena menokehyksen taso on vuoden 2021 esityksessä määräaikaisesti 500 miljoonaa euroa alkuperäistä suurempi.

Tiedotteen mukaan valtiovarainministeriön ehdotus noudattelee hallituksen aiemmin tekemiä linjauksia ja tukee kestävää kasvua. Budjettiehdotuksen loppusumma on 61,6 miljardia euroa. Se on 3,9 miljardia euroa enemmän kuin vuoden 2020 varsinaisessa talousarviossa, mutta 5,7 miljardia euroa vähemmän kuin vuodelle 2020 on budjetoitu mukaan lukien lisätalousarviot.

Valtiovarainministeriön budjettiehdotus vuodelle 2021 on 7,0 miljardia euroa alijäämäinen.

Ehdotus julkaistaan kokonaisuudessaan valtiovarainministeriön verkkosivuilla torstaina 13. elokuuta. Hallituksen budjettineuvottelut käydään syyskuussa.

LUE LISÄÄ BUDJETISTA:

LUE MYÖS: