Jyväskylässä käytiin keskiviikkona 24.4. paneelikeskustelu, jossa joukko vaikutusvaltaisia suomalaispoliitikkoja pohti ilmastonmuutosta, teollisuutta ja Euroopan unionia.

Paneelikeskustelun tallenteen voit katsoa tämän jutun lopusta.

Alussa puheeksi nousee Energiateollisuus ry:n tänään julkaisema mielipidemittaus, jonka mukaan 49 prosenttia suomalaisista suhtautuu ydinvoimaan myönteisesti ja 15 prosenttia kielteisesti.

Esimerkiksi vuonna 2003 vastaavat luvut olivat 35 ja 32 prosenttia, eli muutos on ollut 16 vuodessa suuri.

Ensimmäistä kertaa ydinvoiman kannatus on tässä mittauksessa korkeampaa kuin vastustus kaikissa eduskuntapuolueissa.

”Eniten ydinvoimaa kannatetaan kokoomuksessa, jossa 70 prosenttia kannattajista suhtautuu siihen myönteisesti. Vihreissä myönteisesti suhtautuvia on 32 prosenttia ja kielteisesti suhtautuvia 28 prosenttia, ja vasemmistoliitossa vastaavasti 30 prosenttia ja 26 prosenttia”, Energiateollisuus kertoo.

Teollisuuden mukaan muutokseen on useita syitä.

”Syksyllä julkaistussa kansainvälisen ilmastopaneelin IPCC:n raportissa viitattiin ydinvoiman merkitykseen ilmastonmuutoksen vastaisessa taistelussa. Raportti merkitsi selkeää käännettä tietoisuudessa ilmastonmuutoksesta, ja päästöttömänä energialähteenä ydinvoiman kannatus lähti nousuun”, Energiateollisuus arvioi.

Jyväskylän ilmastoaiheisen paneelin järjestää Eurooppalainen Suomi ry. ja se kuuluu eurovaalien alla toteutettavaan Vaadi faktat -kiertueeseen, jonka mediakumppanina on verkkolehti Uusi Suomi.

Päivän paneeliin osallistuvat ennakkotietojen mukaan Miapetra Kumpula-Natri (sd), Olli Kotro (ps), Henna Virkkunen (kok), Mauri Pekkarinen (kesk), Silja Keränen (vihr), Janne Parkkila (vas), Tapio Puolimatka (kd) ja Max Schulman (rkp). He ovat kaikki EU-vaaliehdokkaita.

Uuden Suomen päätoimittaja Markku Huuskon juontaman paneelin tallenne nähtävissä alla: