Viron Oluentuottajien liitossa kiitellään vuolaasti Viron hallituksen päätöstä pudottaa alkoholiveroa merkittävästi. Alkoholivero tippuu Virossa 25 prosentilla heinäkuun alusta lähtien, mikäli vain Viron parlamentti ehtii ottaa lakimuutoksen vastaan.

Veroalella Viro haluaa torpata massiiviset mittasuhteet saanutta olut- ja viinarallia Latviaan, sekä saada suomalaisten hiipuneen alkoholiturismin pyörimään nykyistä kovemmilla kierroksilla.

Lue myös: Virolle varoitus alkoholiverosta: ”Hävisimme jo verosodan – Suomalaistenkin täytyisi juoda enemmän”

Viron Oluentuottajien liiton puheenjohtajan Peeter Võrkin esittämät luvut oluenmyynnin kehityksestä Virossa saavat ymmärtämään sen, miksi veroale otetaan kiitollisuudella vastaan.

Oluenmyynti Virossa nimittäin on romahtanut parissa vuodessa.

Olutkonsernien tulosta tosin on paikannut lisääntynyt myynti Latviassa, jossa oluen vientikauppa kasvoi viime vuonna 20 prosenttia.

Virolaiset panimot saavat nuolla nyt näppejään. Latviassakin oluentuottajien riemua varjostaa se, että viennin rajusta kasvusta huolimatta kotimainen oluttuotanto putosi viidellä prosentilla.

Peeter Võrkin mukaan manner-Virossa myytiin vuonna 2015 olutta 92 miljoonaa litraa ja lisäksi pohjoisessa rajakaupassa 30 miljoonaa litraa.

Pohjoinen rajakauppa pitää Võrkin mukaan sisällään myynnin Helsinki-Tallinna-laivoilla, sekä Tallinnan satamakaupoissa. Asiakkaat Viron pohjoisessa rajakaupassa ovat lähes yksinomaan suomalaisia.

Viime vuonna vastaavat luvut olivat enää 66 ja kahdeksan miljoonaa litraa.

Suomalaisten olutostot Virossa ovat romahtaneet melkein neljäsosaan entisestä, ja aikaa tähän on mennyt vain pari vuotta.

”Vastaavasti Latviasta tuotiin Viroon olutta vuonna 2015 vain alle miljoona litraa, mutta viime vuonna jo 27 miljoonaa litraa”, sanoo Võrk.

Olutralli Latviaan on kasvanut parissa vuodessa noin 30-kertaiseksi.

”Nyt me odotamme, että heinäkuun veronalennus tuo oluenostajat Latviasta takaisin Viroon, mutta myös suomalaiset ostajat.”

Veroalennuksen tehon Latvian suunnalla saattaa tosin mitätöidä Latvian mahdollinen oma alkoholiveron pudottaminen, jota verotyöryhmä Latviassa parhaillaan pohtii.

Võrkin sanoja Viron panimoiden tukalasta tilanteesta tukevat virolaisten oluentuottajien tuoreimmat vuosikertomukset.

Olvi-konserniin kuuluvan A.LeCoqin kokonaismyyntimäärä tippui vuonna 2017 seitsemän prosenttia. Olutmyynti vajosi kahdeksan prosenttia, lonkeromyynti peräti 10 prosenttia, ja vientikauppa kolme prosenttia.

Syyksi heikolle tulosvuodelle vuosikertomus kertoo olutveron kaksinkertaistumisen Virossa vuonna 2017. Vuonna 2018 virolaispanimoiden ahdinko jyrkkeni.