Oppositiopuolue perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho joutui vastaamaan muiden puoluejohtajien vakavaan arvosteluun Ilta-Sanomien kuntavaalitentissä tiistaina.

Tentissä olivat Halla-ahon lisäksi mukana pääministeri, sdp:n puheenjohtaja Sanna Marin, keskustaa johtava tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko (kesk), vihreitä johtava sisäministeri Maria Ohisalo sekä oppositiossa olevan kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo.

Annika Saarikko aloitti arvostelun puhetavasta, jonka perussuomalaiset ovat ”tuoneet politiikkaan”.

”Meistä kukaan ei ole virheetön omissa joukoissaan. Mutta kyllä minusta Jussi on oikein, että se sanotaan ääneen, että teidän riveistä, myös eduskunnassa, käytetään sellaisia puheenvuoroja, jotka eivät rakenna asiaa – joista on oikeus olla eri mieltä – vaan jotka käyvät henkilöön tai kohdistuvat ihmisarvoon. Teidän kansanedustajanne on sanonut, toki sitä on pahoiteltu ja olet halunnut siitä irtisanoutua, että ministerit ovat perseenreikiä. Teidän väkenne on sanonut entisessä kotikaupungissani, että alueella toivottaisiin koronaa tietyille väestöryhmille”, Saarikko listasi perussuomalaisten kyseenalaisia puheita.

Saarikon mielestä puoluejohdon irtautuminen puheista ei puhdista pöytää kokonaan.

”Nämä ovat totta, ne on sanottu, ja niitä ei saa pois.”

Halla-aho viittasi puolustuspuheenvuorossaan siihen, että perussuomalaisissa on toistakymmentätuhatta jäsentä. Hän väitti, että perussuomalaiset on ”ehkä hiukan toisella tavalla kansan syvien rivien liike, tai ruohonjuuritason liike, siinä että toimijamme eivät ole kulkeneet samanlaisen broilerimankelin läpi kuin muissa puolueissa”.

”Se on meille heikkous siinä mielessä, että ihmiset eivät välttämättä osaa pukea ajatuksiaan sellaisiksi sanoiksi, jotka vastaisivat vakiintunutta parlamentaarista kutyymia. Se on toisaalta meille myös vahvuus ja erottaa meidät muista puolueista. Tällaisiin tapauksiin reagoidaan, ja tähän ministeri Saarikonkin viittaamaan tapaukseen reagoitiin saman tien, julkisesti”, Halla-aho sanoi.

Pääministeri Sanna Marin, joka pahoitteli tentissä aiempaa kirjoitustaan keskustan silloisesta puheenjohtajasta Juha Sipilästä, myönsi, että puheenjohtajat eivät ole kaikkivoipia.

Hänen mukaansa Yhdysvaltain tapahtumat, äskettäinen hyökkäys Juha Sipilän kimppuun sekä Suomessakin koventunut keskustelukulttuuri kuitenkin kertovat, että puolueiden puheenjohtajien tulee ”tuomita hyvin yksimielisesti jaottelu meihin ja heihin”. Toisten ihmisten epäinhimillistäminen johtaa pahimmillaan väkivallantekoihin, Marin sanoi.

”Toivoisin että myös puheenjohtaja Halla-aho ottaa tämän vakavasti, koska juuri tämä edellinen puheenvuoro, jossa puhuttiin meistä tai kansanedustajista tai politiikkaan osallistuvista ihmisistä broilerimankelin läpikäyvinä ihmisinä, sen sijaan että kohdeltaisiin heitä kunnioittavasti kanssaihmisinä, on omiaan asettelemaan ihmisiä vastakkain ja voi pahimmillaan johtaa jopa väkivallantekoihin”, Marin sanoi.

Kokoomuksen Petteri Orpon mielestä Halla-aho antoi kommentillaan kaikesta huolimatta ikään kuin hyväksynnän puolueensa riveistä tuleville räävittömyyksille. Orpo korosti kaikkien puoluejohtajien vastuuta ylläpitää hyvää keskustelukulttuuria.

”Varsinkin kun kyseessä on tällä hetkellä gallupien perusteella maan ykköspuolue. Silloin on erityinen vastuu siitä, miten mahdollisesti jopa pääministeripuolueena oleva puolue toimii. Ei siihen riitä selitykseksi se, että ei ole tultu broilerimankelin läpi – me olemme kaikki tulleet saman peruskoulun läpi”, Orpo sanoi.

Vihreiden puheenjohtaja Maria Ohisalo arvosteli perussuomalaisia viholliskuvien luomisesta erityisesti sosiaalisen median puolella.

”Sitä et ole Jussi tuominnut, tai pistänyt pistettä sille, että luodaan muista puolueista ja ihmisistä viholliskuvia”, Ohisalo sanoi.

Syytös ulottui myös itseensä Halla-ahoon. Ohisalo sanoi Halla-aholle, että ”[sinä] jatkuvasti virheellisin tiedoin panettelet muun muassa minua ja puoluettani internetissä”.

”Olisi hyvä että keskustellaan sitten face to face jos on ongelmia, mutta ehkä omille kannattajille on helpompi kertoa tällaisia viholliskuvia. Se tekee politiikan ilmapiiristä erittäin haitallista ja vahingollista”, vihreä puheenjohtaja sanoi.

LUE MYÖS: