Volvo Trucksin uuden palvelun avulla kuorma-auton sijaintia voidaan seurata reaaliajassa. Paikannus+ -palvelusta on hyötyä erityisesti asiakkaille, jotka ajavat aikasidonnaisia kuljetuksia tai kuljettavat erityisen arvokkaita kuormia.

Toimitukset on saatava ajoissa perille kaikissa kuljetuksissa, mutta aikasidonnaisissa kuljetuksissa aikataulujen pitäminen on asiakkaiden säilyttämisen kannalta kuljetusyrityksille ratkaisevan tärkeää.

Volvo Trucksin uuden Paikannus+ -palvelun avulla kuorma-auton maantieteellistä sijaintia voidaan seurata minuutti minuutilta.

- Betoniala on hyvä esimerkki. Aikataulut ratkaisevat, sillä betonikuorma on noudettava jopa minuutin tarkkuudella. Betonia sekoitettaessa jokainen seoserä ajoitetaan erikseen kuormaamiseen, toimitukseen ja valamiseen tarvittavan ajan perusteella. Paikannus+ -palvelulla kuorma-auton saapumisaika voidaan määrittää tarkasti ja betoniseos valmistella sen mukaisesti, kertoo Volvo Trucksin tuoteasiantuntija Johan Östberg.

Toinen hyvä esimerkki ovat jakelukuljetukset, joissa päivän aikaan voi tapahtua paljon muutoksia aikatauluissa ja toimeksiannoissa.

Reaaliaikaisten paikannusominaisuuksien lisäksi Paikannus+ -palvelun avulla voidaan määrittää maantieteellinen alue, reitti tai kokonainen valtio, jonka läpi kuljettaessa järjestelmä lähettää viestejä. Tämä on erityisen hyödyllistä varastotoiminnoissa, joissa henkilökunnan on tarvittavien jatkotoimien vuoksi tiedettävä kuorma-auton tarkka saapumis- ja lähtöaika. Arvokkaita kuormia kuljetettaessa paikannuspalvelusta on myös muuta hyötyä.

- Jos kuorma-auto poikkeaa sovitulta reitiltä, järjestelmä antaa hälytyksen. Tämä parantaa arvokkaita kuormia ajavien kuljettajien turvallisuutta, Johan Östberg kertoo.

Paikannus+

Paikannus+ on Dynafleetin eli Volvo Trucksin kuljetusten tietojärjestelmän Paikannus-palvelua täydentävä palvelu. Paikannus+ -palvelu antaa reaaliaikaisia minuuttikohtaisia paikkatietoja, joista on hyötyä aikasidonnaisissa kuljetuksissa. Palvelun avulla voidaan myös määrittää maantieteellinen alue, reitti tai kokonainen valtio, jonka läpi kuljettaessa järjestelmä lähettää viestejä.

Katso muut Volvo-jutut tästä.

Tilaa tästä Autotodayn ilmainen uutiskirje.