Kun Donald Trumpin kannattajat valtasivat keskiviikkona Yhdysvaltain kongressitalon maan pääkaupungissa Washingtonissa, koko maailma haukkoi henkeään ruutujen äärellä. Niin teki myös Washingtonissa asuva suomalainen Sanna Kangasharju.

”Seurasin kongressin istuntoa etätöissä kotona, ja yhtäkkiä tapahtumat alkoivat vyöryä. Ihmiset huusivat, ja näin, kuinka väkijoukko vyöryi sisälle kongressitaloon. Ensimmäinen tunne oli epäusko, kun kuvassa näkyi kongressin rotunda, jossa olen ollut monta kertaa. Sinne on yleensä turvatarkastusten takia todella vaikea päästä. Tuli olo, että onko tuo jotain vanhaa kuvaa, voivatko nuo ihmiset olla tuolla.”

Kangasharju on asunut Yhdysvaltojen pääkaupungissa jo yhdeksän vuotta. Hän työskentelee Euroopan parlamentin Washingtonin toimistossa neuvonantajana, joka hoitaa europarlamentin suhteita Yhdysvaltain kongressiin.

Korona on estänyt tavanomaiset vierailut kongressin tiloissa Capitol-kukkulalla, mutta Kangasharjulle kyseessä ovat tutut rakennukset, joissa hän vieraili ennen pandemiaa viikoittain.

”Ennen koronan puhkeamista kongressi oli vilkas paikka, siellä työskentelee noin 20 000 ihmistä. Amerikkalaiset ovat hyvin epämuodollisia, mutta kunnioitus instituutiota kohtaan on näkynyt kongressissa vahvasti, esimerkiksi konservatiivisina pukeutumissääntöinä ja lukuisissa visuaalisissa symboleissa, joita tiloissa on hyvin paljon.”

Kangasharjun mukaan kongressin valtaus on järkyttänyt Washingtonin asukkaita syvästi.

”Kaikkien elämä tässä kaupungissa kietoutuu jotenkin kongressin ympärille. Jokaisella on tuttuja, jotka työskentelevät talossa. Kun talo on vallattu ja häväisty, ei järkytys mene täällä keneltäkään nopeasti ohi.”

Washingtonin ja EU:n välillä. Sanna Kangasharju on asunut Yhdysvaltojen pääkaupungissa jo yhdeksän vuotta ja työskentelee Euroopan parlamentin paikallisessa toimistossa.Kuva: David Van Ongevalle

Moni kaupunkilainen on menettänyt perusturvallisuuden tunteen, ja luottamuksen siihen, että yhteiskuntarauha säilyy.

”Eihän kenenkään pidä pelätä henkensä edestä töissä – ja näin tapahtui keskiviikkona. Tämän viikon tapahtumien mittakaava ei ole sama kuin vuoden 2001 syyskuun terrori-iskuissa, mutta monelle ihmisille tuli sama tunne kuin silloin: kukaan ei hallitse tilannetta ja mitä tahansa voi tapahtua. Toipuminen kestää pitkään.”

Paha yllätys kaupungin asukkaille oli paitsi mielenosoittajien väkivaltainen hyökkäys, myös turvallisuusjärjestelyjen täydellinen pettäminen. Kangasharju vertaa järjestelyjä kesän Black Lives Matter -mielenosoitusten perusteelliseen varautumiseen.

”Silloin helikopterit pörräsivät ilmassa ja tuli olo, että kaupunki on lähes sotatilassa. Keskustelu turvallisuusjärjestelyjen pettämisestä jatkuu vielä pitkään, ja isona sivujuonteena siinä on rodullinen kysymys. Turvajärjestelyistä vastanneet ihmiset ovat jo menettäneet työnsä.”

Seuraavan presidentin Joe Bidenin virkaanastujaisiin 20. tammikuuta on vielä kymmenisen päivää.

”Päällimmäisin tunne on yhä syvä huoli, että mitä voi tapahtua ennen sitä.”

Kuinka suuri helpotus washingtonilaisille on, kun Joe Biden aloittaa presidenttinä?

”Tässä kaupungissa sitä ei voi sanoin kuvata”, Kangasharju sanoo.

”Täällä noin 90 prosenttia väestä äänestää demokraatteja ja republikaanitkin ovat enimmäkseen maltillisia republikaaneja. Kun Bidenin voitto varmistui marraskuussa, Washington meni sekaisin. Ihmiset ryntäsivät kaduille ja etenivät kohti valkoista taloa, tanssivat autojen päällä, juhlivat terasseilla. Trump on ollut niin vihattu, että ihmiset laskevat tunteja ja minuutteja vallanvaihtoon.”

Bidenin virkaanastujaisissa samanlaisia bileitä ei ole luvassa, sen varmistivat tämän keskiviikon tapahtumat ja myös Washingtonia rajusti piinaava pandemia.

”Perinteinen paraati on peruttu, ja Bidenin tiimi on kehottanut, että ihmiset seuraavat virkaanastujaisia kotonaan. DC:ssä ihmiset yleensä kunnioittavat sääntöjä, joten näin tulee todennäköisesti myös käymään”, Kangasharju arvioi.

Tavallisesti uusi presidentti on vannonut virkavalansa kongressitalon edustalla ulkona. Yleensä sadat tuhannet ihmiset ovat seuranneet seremoniaa paikan päällä.

”Jos seremonia pidetään ulkona tänä vuonna, turvallisuusjärjestelyt tulevat olemaan massiiviset. Tämä maa menetti kasvonsa turvajärjestelyjen osalta keskiviikkona, enää siihen ei ole varaa.”

LUE LISÄÄ: