Yhdysvallat pelkää, että Saudi-Arabian hyödyntämättömien öljyvarojen määrää on liioiteltu jopa 40 prosenttia ylöspäin, kertoo tänään Guardianin julkaisemat Wikileaks-asiakirjat.

Öljyä uupuisi nykyiseen arvioon verrattuna jopa 300 miljardia barrellia. Paljastus ajoittuu öljyteollisuuden kannalta hankalaan saumaan, sillä öljyn hinta on noussut viime viikkoina yli 100 dollarin (70 euron) taikarajan. Saudi-Arabia on pumpannut maailmalle öljyvarastojaan pitääkseen hintakriisin loitolla.

Guardianin julkaiseman Yhdysvaltain ulkoministeriön sähkeen mukaan Saudi-Arabian öljymonopoli Aramcon öljyjohtaja Sadad al-Husseini tapasi yhdysvaltalaisdiplomaatin marraskuussa 2007.

Tämän jälkeen Husseini arveli Yhdysvalloille lähettämissään tiedoissa, että Saudi-Arabian öljyntuotanto saavuttaa huippunsa mahdollisesti jo vuonna 2012. Tätä huippua on pelätty jo 1970-luvun öljykriisistä asti, jolloin maailman öljyvarantojen uskottiin riittävän noin vuoteen 2030.

Ennusteet öljyn loppumisesta on kuitenkin toistaiseksi osoittautuneet vääriksi.

Husseinin mukaan Saudi-Arabia ei kykene tällä vuosikymmenellä pitämään öljyn hintaa kurissa, sillä sauditeollisuus on liioitellut maan öljyvarantoja houkutellakseen ulkomaisia investointeja.