Guggenheim-kannastaan aiemmin epävarma ollut Helsingin kaupunginhallituksen jäsen Hannu Oskala (vihr.) päätyi kannattamaan uusinta esitystä Guggenheimista. Myös kannastaan epävarmat kaupunginhallituksen jäsenet Arja Karhuvaara (kok.) ja Otso Kivekäs (vihr.) vaikuttavat varovaisen myönteisiltä, mutta eivät vielä ole tehneet päätöstään.

Guggenheimista äänestetään maanantaina Helsingin kaupunginhallituksessa.

–Äänestän hankkeen puolesta, Oskala kertoo Uudelle Suomelle tekstiviestillä.

Yle selvitti kaupunginhallituksen jäsenten kantoja, ja totesi, että vihreät ovat vaa’ankieliasemassa. Ylen selvityksen mukaan Helsingin kaupungin hallituksen suurimman puolueen kokoomuksen jäsenistä vain Karhuvaara ei ole kertonut kantaansa, muut kolme kokoomuslaista jäsentä ovat äänestämästä Guggenheimin puolesta.

Nyt kun Oskala kertoi kannattavansa Guggenheim-esitystä, vihreiden ryhmästä ainoastaan Kivekäs on epävarma. SDP, vasemmistoliitto ja perussuomalaiset eivät kannata esitystä. Keskustan valtuutettu Laura Kolbe on epävarma. Uusi Suomi yritti tavoittaa Kolbea haastatteluun, mutta häntä ei tavoitettu.

Tällä hetkellä Guggenheim-esityksen puolesta on äänestämässä kuusi kaupunginhallituksen jäsentä ja vastaan kuusi. Asian ratkaisevat Karhuvaaran, Kivekkään ja Kolben päätökset. Yhteensä kaupunginhallituksen jäseniä on 15.

Oskalan mielestä Guggenheimin rakentamisen riskit eivät ole liian suuret.

–Riski jättää tämä kortti katsomatta on suurempi. Helsinki on jäänyt muista pohjoismaisista pääkaupungeista pahasti jälkeen matkailussa, Oskala kirjoittaa Facebookissa.

Hän korostaa, että Guggenheimiin investointi ei estä satsaamasta muihin hankkeisiin tai paikalliseen kulttuuriin.

Karhuvaara kertoo suhtautuneensa hankkeeseen lähtökohtaisesti positiivisesti, mutta ei ole sairaslomansa takia ehtinyt käydä esitystä kunnolla läpi. Hän pohtii kantaansa viikonlopun yli.

–Tiedän vasta sitten kun ehdin lukea viimeisimmät laskelmat, Karhuvaara sanoo Uudelle Suomelle.

–Olen ollut tämän kannalla periaatteessa ihan alusta saakka. Olen edelleenkin ollut sitä mieltä, että koko Etelä-Suomi ja taidemaailma hyötyisi tästä, mutta en sano mitään ennen kuin olen lukenut viimeiset tiedot. Varsinkin kun valtio vetäytyi siitä, täytyy katsoa, mikä on se realismi siinä, hän lisää.

Hän ei ole tyytyväinen arkkitehtikilpailun voittajaan.

–Tuo on aika vaatimattoman näköinen tönökokoelma, joka tuohon on nyt ajateltu. Onko se klassisen Helsingin vanhanniemen keskusta-alueen ydinrakentamistapa tällainen ranta-satamakojuja rivissä?

Kivekäs punnitsee Guggenheimia elinkeinopoliittisena hankkeena.

–Mietin, mitkä ovat hyödyt ja kuinka suuret riskit ovat ja kannattaako riskit ottaa. Tämä on elinkeinopoliittinen hanke ennen kaikkea. On luvattuja hyötyjä. Sitten pitää vaan miettiä, mitä tapahtuu, jos ne eivät toteudukaan.

Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen kertoi, että uusimmassa Guggenheim-esityksessä mainittu 1,3 miljoonan euron vuosittainen valtion tuki Guggenheimille ei ole lupaus, vaan ennakollinen näkemys.

–Se mitä olemme kulttuuriministeriöstä maailmalle antaneet, emme lupausta, vaan ennakollisen näkemyksen siitä, millä edellytyksillä aivan niin kuin muutkin museot Suomessa voivat päästä valtionosuuksien piiriin. Se tulee ajankohtaiseksi siinä vaiheessa, kun hakemusta tehdään, mikäli hanke etenee, Grahn-Laasonen sanoi.

Lue juttu aiheesta: Hallitukselta tivattiin ”ristiriitaisesta Guggenheim-tiedosta” – ”Emme antaneet lupausta vaan ennakollisen näkemyksen”

Karhuvaara pitää valtion vuosittaista tukea Guggenheimille tärkeänä.

–Jos se tuo lisäarvoa koko Uudellemaalle, koko Suomen arkkitehtuurin ja suunnittelun näkyvyydelle, ja pohjoismaisuudelle brändinä, niin silloin 1,3 miljoonaa sen brändin rakentamiseen maailmanlaajuisesti on hurjan pieni summa, Karhuvaara kommentoi Grahn-Laasosen puheita.

–Mikäli sitä voidaan vielä käyttää tekniikan ja matematiikan, arkkitehtuurin opetusalustana, että sinne saadaan näiden alojen seminaareja, sinne saadaan kouluille työskentelyalustaa, niin silloinhan tämä on iso mahdollisuus, hän lisää.

Karhuvaara korostaa, että Guggenheimin ympärille voidaan rakentaa ”kaikille meidän taiteilijoille lisätöitä tuovia eri taidemuotokokonaisuuksia”.

Myös Kivekäs pitää valtion tukea tärkeänä.

–Onhan se museon käyttötalouteen merkittävä lovi, jos se 1,3 miljoonaa lähtisi pois. Sehän on periaatteessa siinä museota pyrittävän Guggenheim Helsinki –säätiön vastuulla koko se käyttötalous, Kivekäs kommentoi.

Hän kuitenkin korostaa, että Guggenheimia koskevissa sopimuksissa ei ole sellaista kohtaa, jonka perusteella Guggenheimin kulut voisivat kaatua veronmaksajien syliin.

–Tietysti sitten, jos tulee tilanne, että ei saadakaan rahaa tai museon käyttötalous ei olekaan kunnossa, mitä sitten tehdään, jos museo uhkaa mennä konkurssiin. Se on kysymys, joka on ihan hyvä kysyä, Kivekäs sanoo.

Uusi Suomi selvitti aiemmin marraskuussa, mitä tapahtuisi, jos Guggenheimin lipputulot jäisivät arvioitua pienemmiksi.

Lue juttu aiheesta: Vertaus Guggenheim-riskistä: ”Kuin 40 euron lotto tavalliselle kansalle”

Kivekäs korostaa, että Guggenheim-säätiö on osoittanut kykyä kerätä rahaa, joten voidaan olettaa, että se kykenee siihen jatkossakin.

Hän aikoo vielä ennen päätöksentekoa selvittää kysymystä arvonlisäverosta.

–Pyritään hakemaan arvonlisäverovapautta, niin pitää selvittää, onko se saatavissa, Kivekäs sanoo.

Hänen mielestään ei kuitenkaan ole mitään yksittäistä kynnyskysymystä, joka ratkaisisi asian, vaan hän arvioi asiaa ennen kaikkea elinkeinopoliittisena kokonaisuutena.

Lue lisää aiheesta: Selvennys outoon 6,5 miljoonan Guggenheim-lukuun: ”900 000 menee veronmaksajilta”

Jos Helsingin kaupunginhallitus äänestää esityksen jatkoon, kaupunginvaltuusto tekee lopullisen päätöksen asiasta.