Yleisradion valvontaelimenä toimivan Ylen hallintoneuvoston jäsen, kansanedustaja Mikko Alatalo (kesk.) kertoo, että lottoasia oli hallintoneuvoston käsittelyssä jo viime vuonna.

–Silloin päätettiin, että asiaa ei lähdetä enempää avaamaan, Alatalo sanoo Uudelle Suomelle.

Miksi asiaa ei selvitetty enempää?

–Eihän se Yleisradion tehtävä ole, että haluamme kanaviltamme pois nämä ohjelmat, Alatalo sanoo ja naurahtaa.

Asian valvonta oli kuitenkin annettu Ylen hallintoneuvostolle. Jos rikotaan yleisradiolakia, niin eikö siihen pitäisi puuttua?

–Silloin katsottiin, että tämä on pelimonopoli ja Yleisradio on kautta aikojen hoitanut asian näin. Katsottiin, että jos tarvetta ja painetta ei tule, niin siihen ei puututa, Alatalo vastaa.

–Laki on myös sillä tavalla tulkittavissa, että se olisi jatkettavissakin, Alatalo lisää.

Viestintävirasto kielsi tänään lottoarvonnat Ylen kanavilla, koska ne rikkovat yleisradiolakia.

Laki kieltää mainonnan lähettämisen sekä sponsoroitujen ohjelmien tuottamisen Yleisradiolta. Sponsorointikielto kirjoitettiin lakiin viimeksi vuonna 2002. Lisäksi nykyinen lottoarvonta rikkoo televisio- ja radiolakia, koska niissä rohkaistaan pelaamaan Veikkauksen pelejä. Televisio- ja radiolakiin rohkaisukielto lisättiin vuonna 1998.

Eduskunnan ohjauksessa oleva Yleisradio on siis toiminut noin 15 vuotta laintulkinnan vastaisesti, eikä se ole halunnut selvittää toimintansa lainmukaisuutta yhtiön tai hallintoneuvoston aloitteesta.

Suomessa lait säätää eduskunta.

Alatalon mielestä Viestintäviraston päätös ei ollut yllättävä, vaan hän osasi odottaa sitä.

–Asian taustalla voi myös olla se, että on tullut painetta saada Suomeen muita pelitoimijoita. Raha-automaattiyhdistyksen pelimonopolihan on merkittävä asia Suomessa, Alatalo pohtii.