Kuva: Tiina Somerpuro

Valtiovarainministeri, keskustan puheenjohtaja Katri Kulmuni on mediamylläkän keskellä Suomen Kuvalehden uutisoitua, että hänen esiintymiskoulutuksistaan on koitunut lähes 50 000 euron lasku kahdelle eri ministeriölle.

Julkisessa keskustelussa on taivasteltu suurta esiintymiskoulutuksen määrää. Se on kuitenkin tässä sivuseikka. Kulmuni sanoi MTV:llä, että esiintyminen jännittää häntä. Se on aivan ymmärrettävää.

”Minusta on lähtökohtaisesti tosi hyvä juttu, että vastuullisissa julkisissa tehtävissä olevat pyrkivät kehittymään esiintyjinä ja saavat siinä tukea ammattilaisilta”, tviittaa puhetaidon ja retoriikan kouluttaja Antti Mustakallio.

Olen samaa mieltä.

Olennaisempaa on, kuka koulutuksen on maksanut. Jos Kulmuni on saanut koulutusta ylipäätäänkin esimerkiksi tv-väittelyihin, olisi kenties parempi, että puolue olisi maksajana. Kulmuni on saanut koulutusta myös samana päivänä, jona Antti Rinne (sd) erosi pääministerin paikalta keskustan luottamuspulan takia. Jos koulutus on liittynyt noihin tapahtumiin, siinä ei ole ollut kyse ministerin tehtäviä koskevista asiakysymyksistä.

Myös kilpailutuskysymys on olennainen, kun ministeriöt ovat olleet maksajina.

Kulmunin tilanteen tekee kuitenkin vieläkin pahemmaksi venkoilu Ylen haastattelun kanssa. Ylen mukaan Kulmunin erityisavustaja oli pyytänyt, ettei esiintymiskoulutuksista kysyttäisi. Ylen mukaan asiasta käytiin useita puhelinkeskusteluita ja Kulmuni perui esiintymisensä kaksi minuuttia ennen nauhoituksen alkua. Lopulta parin tunnin kuluttua hän kuitenkin antoi haastattelun ja vastasi kysymyksiin.

Ehkä Kulmunia on jännittänyt myös Ylen haastattelu. Se on ymmärrettävää. Mutta tiedotusvälineiltä ei voi edellyttää vaikenemista päällä olevista uutisasioista.

Kirjoittaja on Uuden Suomen päätoimittaja.

LUE MYÖS: