Päätös Yleisradion rahoittamisesta jatkossa Yle-veron kautta on saanut noin 100–200 ihmistä eroamaan kirkosta, arvioi eroakirkosta.fi-palvelu.

– Pakollinen tv-vero kuitataan kirkollisverosta luopumalla, perustellaan eräässäkin palveluun tulleessa palautteessa.

Yle-vero otetaan käyttöön valtioneuvoston periaatepäätöksen mukaan vuoden 2013 alusta. Vielä ensi vuonna siis Yleä rahoitetaan TV-lupamaksuilla.

Viikon aikana palvelun kautta kirkosta on eronnut noin 2000 ihmistä.

Kirkostaeroamisia on aiheuttanut myös Kirkko ja kaupunki -lehden julkaisema pilakuva. Eroakirkosta.fi kertoo, että pilakuva kaksinkertaisti erojen määrät kahden päivän ajaksi.