Laaja joukko kuvataiteilijoita, galleristeja, taidekeräilijöitä, muotoilijoita ja museovaikuttajia vetoaa Helsingin kaupunginvaltuustoon Guggenheimin museohankkeen hyväksymiseksi. Valtuusto päättää asiasta keskiviikkona.

Taiteilijoiden ja taidevaikuttajien vetoomus tiivistyy seuraavaan virkkeeseen, johon kaikki allekirjoittajat yhtyvät:

– Toivon, että Helsingin kaupunginvaltuusto äänestää Guggenheim Helsinki -museon rakentamisen puolesta. Museon rakentaminen olisi hyväksi Helsingille taidekaupunkina, kulttuurikohteena sekä elinvoimaisena ja viihtyisänä asuinpaikkana, vetoomuksessa todetaan.

Yli sadan nimen lista toimitettiin maanantaina Helsingin kaupunginvaltuustolle.

– Toivon, että kaupunginvaltuusto antaa tukensa hankkeelle keskustelunsa päätteeksi keskiviikkona 30.11. ja osoittaa näin halunsa tukea suomalaista taidekenttää ja sen kansainvälistymistä, toteaa vetoomuksen puuhamies, taiteilija Osmo Rauhala tiedotteessaan.

Allekirjoittajien joukossa ovat muun muassa Hannu Väisänen, Oiva Toikka, Nanna Susi, Ristomatti Ratia ja Eero Aarnio.