Nokian Renkaiden ex-toimitusjohtaja Kim Gran kiistää Talouselämän haastattelussa tiedot, joiden mukaan työajan lyhennyskokeilu Nokian Renkaissa olisi nostanut tuottavuutta.

Liikenne- ja viestintäministeri Sanna Marin (sd) aloitti hiljattain laajan yhteiskunnallisen keskustelun visioidessaan kuuden tunnin työpäivistä tai neljän päivän työviikoista. Marin perusteli ehdotustaan muun muassa sillä, että työajan lyhennys nosti kokeilussa tuottavuutta Nokian Renkailla 33 prosenttia ja KWH Pipella peräti 42,2 prosenttia. Hän viittasi myös laajaan selvitykseen, jossa oli mukana kymmenillä työpaikoilla tehdyt työaikakokeilut. Taloussanomat on kertonut, että 1990-luvun loppupuolella tehdyssä kokeilussa oli mukana 30 työpaikkaa.

LUE MYÖS: Nyt Sanna Marin perustelee avauksensa: ”Suomalaisyhtiöt pystyivät ongelmitta maksamaan 6 tunnin työpäivästä 8 tunnin palkan”

Gran toimi kokeilun aikaan Nokian Renkaiden henkilö- ja jakeluautonrenkaiden tuotealueen johtajana. Yhtiön toimitusjohtajana hän toimi vuodet 2000–2014.

”En tiedä mistä hän [Sanna Marin] on näitä lukuja tempaissut. Kokeilimme uudenlaista työaikajärjestelyä Nokian tehtailla yhdellä osastolla lyhyen ajan. Kokeilu lopetettiin yksissä tuumin työntekijöiden kanssa. He eivät pitäneet sitä mielekkäänä: se sekoitti päivärytmin ja vuorot tehtaalla. Mitä tulee tuottavuuteen, se nousi 15 vuotta yhtäjaksoisesti kuusi prosenttia tai enemmän lähinnä automaation lisäämisellä. Työaikamuodolla ei ollut sen kanssa mitään tekemistä”, Gran sanoo Talouselämälle.

Granin mukaan kokeilu oli varsin pieni ja siinä oli mukana 50 ihmistä.

Gran kuitenkin uskoo työajan tulevaisuudessa lyhenevän, vaikkakaan ei lyhyellä eikä keskipitkällä tähtäimellä.

Työaikakokeilua vetäneen valtiotieteiden tohtorin Pekka Peltolan mukaan tuottavuuden kasvuluvut saatiin yrityksiltä itseltään. Peltolan mukaan kaikki mukana olleet yritykset ilmoittivat tuottavuuden kasvusta.

Peltola sanoi tänään Ylen aamu-tv:ssä uskovansa, että Marinin ehdotus kuuden tunnin työpäivistä toteutuu. LUE LISÄÄ: Tutkija Ylelle: Sanna Marinin avaus 6 h -työpäivistä tulee toteutumaan – tyrmää Etlan kiky-tulokset

LUE MYÖS: Kiky-raportin tekijä vastaa tyrmäykseen – lyttää 6 h -työpäivän: ”Täysin epärealistista”