Europarlamentaarikko Anneli Jäätteenmäki (kesk.) yllättyi, mutta on ”oikein tyytyväinen” kohutun ACTA-sopimuksen kaatumiseen.

– Olin yllättynyt, että vain 39 meppiä äänesti sen puolesta. Luulin, että sillä olisi ollut enemmän kannatusta. 39 on tosi vähän, Jäätteenmäki sanoo Uudelle Suomelle.

EU:n kauppakomissaari Karel De Gucht on ilmoittanut, että komissio ajaa ACTAa läpi parlamentin päätöksestä huolimatta.

– Sitä sopii ihmetellä. Kyllä tämä oli parlamentilta selkeä päätös ja tällaisenaan se ei tule menemään läpi. Se on ollut kovin vaikea pala komissaarille.

Jäätteenmäen mukaan ACTA sellaisenaan on “kuollut ja kuopattu”, mutta joitain uusia neuvotteluja voidaan aloittaa piratismin vastaiseen taisteluun liittyen.

– Parlamentti ja kansanvalta on puhunut ja siihen on komissaarinkin tyytyminen.

Jäätteenmäen mielestä sopimusta ei olisi ollut järkevää hyväksyä Euroopassa, koska sitä ei Yhdysvalloissakaan hyväksytty.

– Eihän tällä puolella kannata tehdä sopimusta joka ei sido toista osapuolta, hölmöläisethän vain sellaisia sopimuksia tekee.

ACTA:n kohtalon ratkaisi Jäätteenmäen mukaan median ja kansalaisten aktiivisuus.

– Kansalaispalautteella on vaikutusta. Tämä on ollut demokraattinen prosessi.

Mielenkiintoista on Jäätteenmäen mielestä myös se, että suomalaiset pystyivät vaikuttamaan Euroopan parlamentin kautta, vaikka Suomen eduskunta oli jo sopimuksen hyväksynyt.

Helmikuussa tuhannet EU-kansalaiset olivat ilmaisseet parlamentin jäsenille huolensa sopimuksen vaikutuksista internetin vapauteen, yksityisyyden suojaan ja rinnakkaislääkkeiden saatavuuteenkin.