Ällistyttävistä sosiaalisen median kampanjoista tunnetun Jounin Kaupan kauppias Sampo Kaulanen avasi tänään verkkokaupan. Kaulanen väittää onnistuneensa siinä, mitä moni on yrittänyt ja epäonnistunut eli muuttamaan Facebook-tykkäykset rahaksi.

Jounin Kauppa on arponut rahaa ihmisille, jotka tykkäävät kaupasta Facebookissa.

–Dikkaa tästä päivityksestä ja voita 100 €!!!! Saa JAKAA!!, Jounin Kauppa kirjoitti tänään Facebookissa.

Aiemmin Jounin kauppa on arponut 10 000 euroa ja 30 000 euroa.

–Kaikki ideat ovat omasta päästä suollettuja. Aikoinaan aloin siirtää markkinointibudjettia someen ja verkon puolelle. Ihmiset on lottokansaa Suomessa niin siitä se idea lähti, Kaulanen kertoo Uudelle Suomelle.

Idea tänään avattuun verkkokauppaan oli muhinut jo vuoden. Kaulanen ei kuitenkaan myönnä, että sosiaalisen median kampanjat olisi tehty uutta verkkokauppaa silmällä pitäen.

–En sillä tavalla tavoitellut sitä verkkokauppaa kun ei ollut niitä tuotteitakaan vielä silloin, Kaulanen kommentoi.

Tärkein syy kalliisiin sosiaalisen median kampanjoihin oli Kaulasen mukaan kaupan syrjäinen sijainti.

–Kun ollaan tuolta pirun syrjästä eli Ylläkseltä niin koittanut saada mahdollisimman laajasti sitä aluetta tunnetuksi kun meillä kuitenkin yli 90 prosenttia asiakkaista tulee Etelä-Suomesta. Semmonen siinä on se kantava idea ollut, että en minä pelkästään sitä verkkokauppaa ole toimittanut, hän sanoo.

Moniko oikeasti lähtee Helsingistä Ylläkselle asti kauppaan? Tuoko kampanjat rahaa oikeasti vai onko ne vain hauskoja juttuja, joista tykätä Facebookissa?

–Ei näin isoja juttuja ihan hauskuuden takia viitsi tehdä. Se voipi olla, että jos saan vaikka puolenkymmentä perhettä kerran vuodessa käymään siellä. Eihän ne pelkän kaupan takia tule, mutta tietysti jos lomallekin tulee niin sitten se alkaa tulla takaisin.

Hän korostaa, että kaupan markkinointi on pitkäjänteistä työtä.

–Somen kautta me ollaan tätä vasta puolitoista vuotta rummutettu, mutta olenhan minä tuota jengiä yrittänyt saada omilla tapahtumilla liikkumaan jo seitsemän vuotta. Sitten on tullut tämä some tähän kylkeen.

Hän kertoo, että ihmisiä on tullut Jounin Kauppaan Hangosta asti.

–Eihän se aina kustannustehokkain ole, mutta ollut vähän sellainen pitkäjänteisempi työ tuossa mielessä, että tehdään sitten paikasta sellainen maamerkki, että jos joskus käydään Lapissa tai Norjassa niin poikkeaa sitten tämän kautta.

Facebookissa arvotut summat ovat olleet isoja. Kannattaako tämä oikeasti rahallisesti?

–Toivon mukaan tulee kannattamaan. Kyllä tässä on vielä pitkä tie kulettavana.

Monet ovat yrittäneet saada Facebook-tykkäyksillä rahaa, mutta se ei ole realisoitunut. Miksi uskot, että teillä tämä onnistuu?

–Mulla on pikkuhiljaa kääntynyt tämä niin, että on käynyt porukkaa siellä. Viimeisen puolen vuoden liikevaihdot ovat pysyneet plussan puolella, vaikka aika yleisesti kaupoissa se on nollassa tai miinuksen puolella keikkunut. Se on kannustanut jatkamaan sitä.

Kaulanen korostaa, että sosiaalisessa mediassa näkyminen on markkinointia siinä missä esimerkiksi radiomainos.

–Jos teet vaikka 10 000 eurolla jonkun kampanjan, vaikka tapahtuman ja siihen radiomainosta, niin ei se välttämättä niin paljon tavoita sekään loppujen lopuksi. Kun puhutaan siitä markkinointibudjetista niin olen sen vuodeksi laskenut, että koitan sen käyttää jollakin lailla, Kaulanen sanoo.

Mitä vinkkejä antaisit yrittäjille, jotka haluavat näkyvyyttä sosiaalisessa mediassa?

–Kyllä olen ainakin itse huomannut, että mitä enemmän tuo sen yrityksen hengen siihen, ja kuka siellä ylipäätään on yrittäjänä, niin sen syystä ne ihmiset tietää. Monesti on kauppoja ja yrittäjiä, jotka tuo vain sitä lopputuotetta pelkästään esille. Se ei hirveästi herätä sitä tunnetta. Tiedän, että se minun aggressiivinen tapa tuoda näitä mainoksia ja kampanjoita on välillä ärsyttänyt, mutta se on ollut minun tyyli, Kaulanen vastaa.

Ehkä pieni ärsyttäminen voi olla eduksikin?

–Minun mielestä se on asiassa kuin asiassa, että tehdään niin kuin tehdään, ei siitä kaikki tykkää, mutta jos saisi edes jonkinnäköistä keskustelua aikaiseksi. Monesti mietitään, että arvonko minä niitä oikeasti. Eilen viimeksi kävin viemässä sen 10 000 euron palkinnon kolikkoina Vantaalle. Oikeasti ne jaetaan, Kaulanen kertoo.